Huh, mikä viikonloppu. Perjantaina päästiin iltapäivästä tosiaan vielä tutustumaan julkiseen kouluun pitämään paria englannin tuntia. Kouluhan oli kuin olisi vankilaan mennyt. Ikkunoissa oli kalterit ja pelkkää betonia koko pihamaa ja luokat. Oppilaat vaikuttivat kuitenkin hyvinkin innokkailta kun astuimme sisään luokkaan ja hetken päästä olimmekin jo täydessä vauhdissa opettamassa kuudesluokkalaisille erisnimiä ja yleisnimiä englanninkielellä.
Lauantaina olimme päättäneet lähteä pienelle tutkimusmatkalle kaupunkiin. Aamuhan sitten alkoi sähkökatkolla.Vartti kun oltiin oltu ilman sähköjä tuli talonmies sanomaan huonolla englannillaan “No electric you busted” viitaten siihen ettei tuulettimemme toimi. Ilmeisesti oli ollut pieni tulipalo, jonka takia pääkytkin oli pitänyt sammuttaa. Sähköt kuitenkin palasivat parin tunnin jälkeen ja elämä jatkui normaalisti.
| Kuningatar Viktorian muistomerkki |
Ruokapaikkaakaan ei ollut helppoa löytää ja koska kiukku alkoi itse kullakin olla jo lähellä päätimme ottaa taksin ja lähteä kohti kotiseutuja, mistä ainakin löytäisimme helposti turvallista ruokaa, jota uskaltaa hyvin mielin syödä. Illan vietimme rauhassa ja haimme lisää vettä uskolliselta vesikauppiaaltamme, joka vaikuttaa aina uskomattoman iloiselta kun käymme ostamassa vettä. Vettä onkin alkanut kulua mystisen paljon sen jälkeen kun tänne saapuivat nämä arvovaltaiset vieraat.
| Tämä litkuhan oli parempaa kuin näyttää |
Muutaman tunnin shoppailun jälkeen kovassa helteessä olikin aivan poikki ja seitsemän aikaan kotiin emme jaksaneet tehdä mitään muuta kuin istua lattialla ja pelailla unoa ja sanaristikkopeliä, mitkä olimme ostaneet kun huomasimme, ettei telkkari ole viikkoon käytössämme.
| Vasemmalta: Reeta, minä ja Miiu uusissa vaatteissa |
Pari tuntia valvottiin ja katseltiin ulkona riehuvaa maailmanloppua, sekä todettiin että tyttöjen huoneen toinen tuuletin oli tosiaan hajonnut, sieltä oli kuulemma syössyt isot kipinät ulos sen valtavan paukahduksen aikaan ja lamppukaan ei toiminut. No ei se mitään, kun hirmumyrsky hellitti päätimme mennä jälleen nukkumaan. Aamulla kun herättiin oli kaikki taas kuten ennenkin. Hassu-setä toi meille lehden missä kerrottiin, että eteläosa kaupungista, jossa me asumme oli selvinnyt pienillä myrskyillä ja, että muualla oli ollut paljon hurjempaa. Samassa jutussa sanottiin myös, että eteläosaankin odotetaan kunnon myrskyjä vielä maanantaina tai tiistaina.
Nyt on kuitenkin jo torstai ja mitään myrskyä ei ole tullutkaan. Nettimme on siis ollut nyt 5 päivää pimeänä ja katsellaan koska saadaan toimimaan. Ms Mallik sanoi, että nettifirmasta oli maanantaina sanottu, että “ihan pian toimii.” Netin toimimattomuudesta johtuen pyrin päivittämään tämän viikon tapahtumista sitten joku päivä kun netti jälleen toimii, toivottavasti viikonloppuna.
Kiva, kun olitte toteuttaneet toiveemme ja esiinnyitte sikäläiseen tapaan pukeutuneina. Vaatteet näyttävät tosi mukavilta ja aika muodikkailtakin!
VastaaPoistaNuo teejuomat ovat varmasti hyviä, onhan Intia merkittävä teen tuottaja. Varokaa (vatsojenne takia) maitopohjaisia juotavia!
Ja muistakaa: kädet on pestävä hyvin ja kynnet pidettävä lyhyinä - ettei vatsatauti iske liian helpolla.
t. Kaija-äiti
Oranssi selkeästi pukee, mahtavat vaatteet! :)
VastaaPoistaT.Sanna
Viihdyttävä ja informatiivinen as always. Kaikesta päätellen painatte Intiassa ns. TosiVahvaa!
VastaaPoistaVeikkaan kyl, et oisit Matti voinu noista vaatteiden hinnoista tinkii viel aika runsaasti pois. Tai ainaki tuntuu toi 900 aika paljolta kaikkien noiden 10-80 joukossa. Mut sullaha on siel niin paljo rahaa, et voit tehä mitä haluut!
Rankalta kuulosti kyl toi ukkonen. Edes Virve Rostin TuhatSata Salamaa ei enää riittäny, kun paikalle saapui "Tulta Saatana"
Yhtiömme kiittää uudesta päivityksestä. Muistelimme sua Tampereella. Jatkoa odotellessa!
PS. Oot Masa melkonen Sonni noissa vaatteissa
Luin ja katselin blogin uudestaan. Matti, kävisit mainiosti intialaisesta - erityisesti kuvassa jossa juot pillillä teetä.
VastaaPoistat. Äiskä
Pillilläjuomiskuva herkistää t. Jari Isometsä
VastaaPoistaHei,olen äidin kanssa samaa mieltä intialaisest Matista,jos ei tietäisi kenestä on kysymys.Lisää matkakertomuksia Matti.
VastaaPoistaTerveisiä Marianne ja Hannu