Aivan alkuun uutinen. Hieno ideani kasvisruoan syönnistä arkisin kuoli kun uskollinen lounaspaikkamme. Tien toisella puolella sijaitseva New Mayour ravintola uusi listansa ja poisti 95% kasvisruoka vaihtoehdoista! Tätä mystisyyttä ei mikään selitä mutta tästä syystä täytyy myös arkisin syödä kanaa. Myös merenelävä ruoat tulevat luultavasti tutuksi koska he poistivat myös suuren osan kanaruoista. Tai oikeastaan muuttivat suuren osan Chicken-jotain ruoista mix-jotain ruoiksi eli niihin tulee myös ainakin katkarapuja ja ehkä jotain muuta. Eilen päätin olla rohkea ja kokeilla thai-mix nuudeleita ja ainakin vielä olen täysissä hengen- ja ruumiinvoimissa. Onneksi kasvisruokaa saa kuitenkin muualtakin koska se on oikeasti hyvää täällä.
| Intialainen jätehuolto... |
Matkalla keskustaan huomasimme, että taksi jonka saimme yllättävän helposti ajamaan mittarilla ajelee ihan omia reittejään ja melkoista kiertoa. Päätimme vaieta asiasta ja maksaa mukisematta 20 ylimääräistä rupiaa. Olihan siinä ihan kiva katsella nähtävyyksiä taksin ikkunasta. Taksista ulos astuttuamme näimme jotain kamalaa. Mc Donald’s perheravintolan, jonka ovessa luki vieläpä “Mcdelivery coming soon”. Ällöttävää sanon minä. Pienen pyörimisen jälkeen löysimme myös opaskirjamme ehdotuksen paikasta, jossa pelata biljardia. Tämä löytyi hyvin mystiseltä sivukujalta, missä ei ollut valoja ja kun menimme sisään oli näky hyvin mielenkiintoinen. Nuhjuisia pöytiä ja tupakan savua. Mieleen tuli lähinnä, joku mafian majapaikka. Mielikuvaa ei ainakaan vähentänyt se, että kaikki siellä olevat sonnit tuntuivat puhuvan italiaa ja innostuivat kovasti nuoren vaalean tytön tullessa sisätiloihin. No, ei se mitään pari peliä bilistä ja takaisin kotiakohti.
Keskustassahan näimme nyt sitten ensimmäistä kertaa kunnolla kerjäläisiä. Oli jalatontaemiestä ja kyttyräselkäistä miestä ja ties mitä. Osa selvästi huijareita, osa taas ei. Myös muutaman pientä lasta roikkui jonkin aikaa perässämme mutta kun kovettaa sydämensä ja ei vain välitä vaikka pahalta tuntuukin niin kyllä ne sitten kintereiltä katoavat. Tavaroiden perään vaan pitää sitten vähän katsoa.
| Shapmochan |
| Katukuvaa Kolkatasta |
Mallikilta kysyimme tapaamisessamme, että ollaanko tyhmiä kun taksit nyhtävät nyt jotenkin meitä niin paljon niin Mallik vastasi, että nyt ei johdu meistä tai siitä että meitä olisi helppo höynäyttää. Ongelma on tällä hetkellä täällä se, että taksikuskit protestoivat dieselinnousua ja uusi taksilakko on tulossa ensiviikolla jos sopua ei synny mutta tällä hetkelläkään taksikuskit eivät ota ketään normaaliin hintaan kyytiin vaan pyytävät kaikilta ylimääräistä ja jos ei suostu maksamaan niin ne vain ajavat pois. Luiemm myöhemmin samasta asiasta myös lehdestä, jossa kerrottiin että tällä hetkellä esimerkiksi työmatkalaiset “joutuvat” maksamaan esimerkiksi 100 rupian taksimatkasta 150 rupiaa, koska taksikuskit eivät muuten ota kyytiä. He siis tavallaan terrorisoivat tällä hetkellä liikennettä. Saa nähdä tuleeko ensiviikollekin vapaapäivä jos tässä asiassa ei vieläkään päästä sopuun. Edellisen lakonhan siis hallitus pakotti loppumaan.
| Outreachin oppilaat, opettaja ja minä ja Miiu |
Perjantain oli taas normaali työpäivä. Käytiin out reachissa pitämässä koulua ja pidettiin hetki normaalia tuntia täällä IPER:llä. Tytöt ovat hakemassa ruokaa ja nyt alkaa viikonloppu! Saa nähdä mitä kaikkea sitä keksii. Mutta ainakin perjantaina oppi, että lapset täällä on aivan huippuja :D
Torstaina työpäivän jälkeen sitten vielä repäisimme ja hankimme meille lennot Goalle! Täällä siis vietetään marraskuun puolivälissä Diwalia ja jotain muuta juhlaa niin, että yksi viikko on ainoastaan kaksipäiväinen. Niinpä päätimme, että pidämme koko viikon lomaa ja lähdemme Goalle. Mahtavaa, löysimme halvat lennot ja halvan majoituksen ja annoimme laulaa. Nyt on siis odotettavissa ainakin retken Darjeelingiin ja Goalle. Sekä todennäköisesti aivan loppuun mennään vielä katsomaan Taj Mahalia. Tai siihen ainakin pyrimme, sillä meillä on vielä harjoittelun loputtua vajaa pariviikkoa Intiassa oleskelu aikaa niin voi sitten silloin vielä vähän tutkia tätä maata, joka on jo nyt sulattanut sydämet omalla huolettomuudellaan ja hallitulla kaaoksellaan.
Nuo viikset voisit kyllä poistaa!
VastaaPoistat. Kaija-äiti