Ruokaa, juhlaa ja sairaala

Goalta palattua arki jatkuikin heti seuraavana aamuna työnmerkeissä. Normaaliin aikaan kymmeneltä ylös ja yhdeltätoista lähtö jälleen out reachiin slummilasten luokse kuten tiistaisin on tapana. Keskiviikko ja torstai menivät ihan hujauksessa ja yhtäkkiä olikin jo perjantai.

Outreachissa käy kaksoste "Inky" ja "Pinky"
Tässä "Pinky työntouhussa

Ms Mallik oli aikaisemmin viikolla kysynyt, haluammeko lähteä tutustumaan CWC:n eli child welfare commiteen toimintaan perjantaina, jonka puheenjohtajana hän toimii. Tietenkin ollimme innokkaita näkemään mitä se tarkoittaa ja hyppäsimmekin aamupäivästä firman jeepin kyytiin ja lähdimme Kolkatan eteläpuolelle paikkaan, jossa kyseinen komitea kokoontuu. Kyseessä on siis tietynlainen oikeusistuin, joka toimii lapsiin kohdistuvissa tapauksissa, joissa lapsi ei ole tehnyt rikosta mutta on esimerkiksi uhrina. Tämä komitea päättää esimerkiksi huostaanotoista ja palautetaanko huostaan otetut lapset vanhemmille jne.

Menimme siis paikkaan, jossa toimi mm. n. 150 tytön lasten/nuorten kotina. Siellä oli siis myös tämän CWC:n vastaanotto. Pääsimme seuraamaan vastaanottoa ja kuulemaan mitä hirveämpiä tarinoita. Oli vauvana hylkäystä, väkivaltaa, ihmiskauppaa, raiskausta, lapsiraskautta jne. Komitean eteen tuli yksi kerrallaan vanhempia kyselemään lapsistaan ja komitea sitten pohti yhdessä mitä tehdä ja kertoi ratkaisunsa vanhemmille. Valitettavan usein tilanne päätyi siihen, että he päättivät, että lapsi pysyy nyt ainakin toistaisesti turvassa ja vanhemmat joutuivat poistumaan pettyneinä. Oli, jopa tilanne, missä sekä lapsi, että äiti olisivat halunneet lähteä kotiin mutta tämä komitea päätti, että on toistaiseksi parempi jos lapsi pysyy turvassa.

Tämä vierailu oli ehdottomasti yksi puhuttelevimmista kokemuksista meidän matkalla
me. Ms. Mallik mm. kertoi meille, että Intiassa katoaa joka tunti 11 lasta joista vain seitsemän löytyy. Niin ja tässä on vain se osa mikä kirjataan. Todellisuus voi olla ihan mitä vain muuta. Osa karkaa vapaaehtoisesti, osa kaapataan, osa vain katoaa tai no mitä vain voi keksiä voi tapahtua ja vähän enemmänkin. Täällä tapahtuu myös ihan oikeasti sitä että lapset myyvät oman lapsensa saadakseen rahaa muun perheen elämiseen.

Mistä me yllätyimme oli se, että tämän komitean päätöstä ei pysty edes oikeus muuttamaan. Niin ja meidän harkkaohjaajahan on komitean nokkanainen. Pikkasen tuli elo, että taidetaan olla aika ison kihon kanssa tekemisissä. Pääsimme myös Ms Mallikin avulla tutustumaan kyseiseen lastenkotiin, jossa tapasimme mm. huostaan otettuja lapsia, ja saimme nähdä heidän tekemiä käsitöitään ja erilaisia pajoja missä lapset sitten opettelevat erilaisia hyödyllisiä taitoja.

Illasta suuntasimme vielä South City Malliin leffaan. Elokuvana toimi bollywood rakkaustarina Jab Tak Hai Jaan. Elokuva oli oikein viihdyttävä, vaikka olikin hindun kielinen ja ilman tekstejä pysyi kuitenkin ihan hyvin perillä mitä leffassa tapahtuu. Hämmentävää oli väliaika n. 3 tuntisessa leffassa. Kesken leffan tosiaan jysähti väliaika, jolloin saliin syöksyi erilaisia kaupustelijoita. Myytiin lisää popparia, juomaa, sipsiä, jäätelöä, mitä vain. Ainoa iso miinus oli ettei teatterissa saanut masala popcorneja. Siis jos kaikkia tuotteita saa masalaversiona niin miksei sitä yhtä missä se kuulostaisi luonnolliselta eli popcorneja?

Hinnan neuvottelua

Launtaina oli vapaapäivän kunniaksi vuorossa kokkikurssi Kolkatalaisen rouvan kodissa. Eli menimme siis kohtuu läheiselle metroasemalle,  mistä meidät haki australialainen David, joka vei meidät erään naisen luokse, joka otti meidät avosylin vastaan. Tätä ennen ehdittiin kuitenkin vähän shoppailemaan, mm. mielettömät reput tarttuivat mukaan.

Muutaman tunnin sessioissa juttelimme mukavia Intian ja Suomen yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista ja samalla hän teki meille erittäin maittavaa perinteistä Bengalilaista ruokaa samalla kokoajan kertoen meille mitä hän tekee ja miten tekee. Hän esitteli meille tärkeitä Intialaisia mausteita ja makuja ja kertoi mistä niitä voi hankkia ja miten niitä käytetään.

Ruoka oli aivan mielettömän hyvää, tarjollahan oli siis eräänlaista munakoisokastiketta, linssimuhennosta, kana-currya jugurttikastikkeessa ja tomaatichutneyta. Aivan taivaallisen hyvää. Hämmentävää kyllä, erityisesti noi kasvisruoat olivat mielettömiä. Myös kana oli tosihyvää mutta munakoisoa ei kyllä mikään voittanut. Hauska oli myös se, että emäntämme puhui kovasti ruoan tulisuudesta ja varoitteli, että munakoisoruoka on sitten tulista ja muista hän teki hieman miedompia. Kuitenkin kun söimme ruokaa niin mikään ei ollut missään nimessä liian tulista ja tämä tulisin osoittautui juuri sopivan mausteiseksi meille, maku on tosiaan kehittynyt siitä kun tulimme kun vesi valui joka ruokailulla silmistä.

Viikonloppuun kuului vielä yksi mahdoton tehtävä, nimittäin junalippujen hankkminen Delhin ja Taj Mahalin matkalle. Tilanne on siis seuraava: Miiun kaveri Roosa tulee tänne ensi viikolla, ja olemme kaikki yhdessä lähtemässä Delhiin, josta tämä Roosa jatkaa sitten Mumbaihin kun me palaamme Kolkataan, koska lentomme lähtee sitten täältä Delhiin ja mitään lentojahan ei saa muuttaa. No jokatapauksessa siis täällä junalippujen ostamiseen tarvitsee passeja ja meillä ei luonnollisesti ole Roosan passia kun hän ei ole täällä. Netistä voi luonnollisesti kuitenkin ostaa liput ilman passia ja junafirman järjestelmään voi kirjautua ulkomaisena käyttäjänä. Kaikki menee niin hyvin kunnes maksaessa voi maksaa vain Intialaisella visalla. Nerokasta kaikki tämä. Ensin voit siis ostaa yhtäkkiä ilman passia liput netistä vieläpä ulkomaisena henkilönä mutta maksaminenhan onnistuu sitten vain Intialisella kortilla. Niin, kaikillahan sellainen on eiks vaan?

Ymmärrettävää, että katu suljettiin juhlan
ajaksi.

No okei lähdimme sitten juna-asemalle kyselemään tilannetta, mutta ulos astuttua huomasimme, että matkasta tuleekin pitkä sillä tiemme liikenne oli poikki ja tilalla valtava määrä muslimeita juhlimassa Muharramia. Oli paraatia ja myyjää ja tungosta. Tässä väenpaljoudessa ja hirveässä melussa kävelimme n. tunnin verran, jotta pääsimme alueelle missä taksit jälleen liikkuivat. Tämä olikin varsin mukava yllätys meidän sunnuntaipäiväämme ja oli hauska katsella, että paikalliset muslimitkin osaavat juhlia näyttävästi ja meluistasti. Nappasimme kuitenkin taksin juna-asemalle, jossa joku ylimanageri mikä lie meille toteaa, että jos ei ole kaikkien matkustajien passeja niin lippuja ei voi ostaa. Niinpä lähdimme sitten hieman hämillämme New Marketille katselemaan basaareja ja syömään. Keskustan kadulla kävellessämme näimme matkafirman, joka mainosti myyvänsä mm. junalippuja. Astelin sisään ja selitin tilanteen ja kysyin onnistuuko lippujen osto. Vastaus oli nopea: “joo onnistuu”. Ahaa, no ostettiin liput, maksettiin muutamaan sataa per naama jotain ylimääräistä välityspalkkiota tai jotain mutta TADAA meillä onkin nyt liput. Maanantain sain sitten junafirmalta tekstiviestivahvistuksen lipuistamme. Niin näinhän tämä kaikki siis toimii.

Shelterin lasten kanssa tehdään
maailmankarttaa

Tässä alkuviikosta saatiin sitten vielä yksi uusi kokemus kun Reeta sai kunnon vatsataudin. Maanantaina koko päivä meni Reetalla akselilla sänky-vessa ja illasta kun mikään ei pysynyt sisällä ja Reeta alkoi näyttää harmaalta ja melko pahalta soitimme Ms Mallikille, että nyt pitäisi päästä lääkäriin. Ms Mallik veikin meidät sitten läheiseen yksityiseen sairaalaan, jossa jälleen hänen suotuisalla avustuksella pääsimme hetkessä lääkärille, jossa Reeta sai piikin ja kasan lääkkeitä ja takaisin kotiin, jossa Som, Somin vaimo, Hassu-setä, Hassu-sedän vaimo olivat kaikki auttamassa ja tekemässä Reetalle sopivaa ruokaa (jotain riisi, linssi, papaya muhennosta). Auttavia käsiä siis oli riittävästi. Kiitos tästä heille.

Tiistaina oltiinkin Miiun kanssa kaksin töissä Reetan lepäillessä ja iltapäivällä tapahtui sitten jälleen kummia. Oppilaat alkoivat olla aika levottomia ja lopulta yksi vanhemmista tytöistä, Sandhya kertoi, että tulee kaksi jotain tanssija heppua paikalle. Nämä tanssijatyypithän olivatkin sitten India got talent TV-kisan voittajat, jotka ovat IPER:n omia lapsia. IPER on siis tarjonnut heille mahdollisuuden harrastaa tanssia ja nyt sitten he voittivat koko maanlaajuisen valtavan talentti kisan (vastaava kuin suomen talent), sekä palkintorahat 150000 rupiaa, mikä on täällä valtava summa. Nyt he kuitenkin palasivat IPER:lle ilmeisesti kiittämään ja vetämään lapsille pari tanssituntia. Lapset olivat aivan innosta pinkeinä, samoin kuin opettajat ja kaikki. Tässä konkreitoisuutuu se hyvä mitä IPER parhaimmillaan saattaa saada aikaan.

Talent voittaja kannettiin IPER:lle
kuin kuningas

Nyt sitten keskiviikkona tätä kirjoittaessa on taas yksi vapaapäivä keskellä viikkoa, Nana gurun tai jonkun vastaavan Buddhalaisen herran synttärit. Meillä ihan rentoa hengailua ja Reetalla vielä toipumista toissapäiväisestä rajusta vatsataudista. Onneksi minä ja Miiu ollaan titaania!

Ruokaa ja rantahuveja

Tiistaina 13.11 kolme innososta puhkuvaa sielua asteli aamutuimaan ulos IPER:in porteista. Vaikka väsymys saattoikin olla suuri puoli 7 aikaan niin se ei haitannut sillä suunta oli lentokentälle ja sieltä kohti Goaa. Intiassa vietettiin Diwalia, jolloine meillä oli taas sovittu viikko lomaa ja päätimme rykäistä sitten kunnon rantaloman. Ajatuksissamme hienot hiekkarannat ja drinkit hedelmistä  hyppäsimme taksiin ja päristelimme lentokentälle innosta puhkuen.

Lentokentällä huomasimme matkan tähän asti upeimman mokan. Minä nimittäin omistan kameran, joka kestää iskuja, vettä, sukeltamista ja omistaa varsin hyvän panoraama-kuvaus moden. Aivan niin, minähän pakkasin varsin viisaana miehenä laukkuun mukaan vara-akun, lisämuistikortin, kameran laturin ja kaiken muun mutta kameran jätin tyttöjen huoneen lattialle. Juuri kun matkamme suuntaa, juuri sinne missä kaikista erinäisistä erikoisominaisuuksista olisi saanut kaiken irti. No onneksi tytöillä oli kuitenkin kameransa mukana, ja Reetalla vieläpä sellainen veden pitävä kotelo kameralleen, että sillä voi sitten leikkiä meressä niin paljon kuin haluaa. Joten niin suurta vahinkoa ei tapahtunut kuin olisi voinut tapahtua. Mutta silti päivän kysymys: Kuka voi olla näin tohelo?

Reeta ja Titanic Ali Baga Beachilla

Lensimme Kolkatasta Mumbain kautta Goalle, josta oli vielä n. tunnin taksimatka Baga-Bachille, missä meidän oli tarkoitus viettää lomamme. Hotellille päästyä kello oli jo lähes kolme, joten nopeasti vaan aurinkorasvaus, uimahousut jalkaan ja sitten lähes juoksujalkaa rannalle, minne oli n. 5 minuutin kävelymatka hotellilta. Rannathan olivat sitten aivan mielettömät. Silmänkantamattomiin vaaleaa hienoa hiekkaa, täynnä baareja, jotka vuokraavat aurinkotuoleja ja ravitsevat janoisia ja nälkäisiä ja vesiharrastus vempeleitä. ihmisiäkin riitti aivan riittämiin tällä rannalla. Mutta sen enempää ei ollut aikaa jäädä rantaa ihmettelemään vaan oli aika päästää irti uusi ystävämme, Kolkatasta hankittu krokotiilivesilelu “Titanic ali” ja rynnätä suoraan lämpimään veteen upeisiin aaltoihin. Tiistai menikin hyvin pitkälti Titanic-alin kanssa riehuessa ja pari tuntia hiekalla maatessa. Auringon laskettua suuntasimme hotellillemme, josta sitten lähdimme vielä Bagan keskustaan syömään. Ruoaksi sain itse kana-xacutia, joka on Goalainen erikoisuus, jonkinnäköinen kookoscurry kastike. Erittäin hyvää.

Keskiviikkona heräsimme jo kukonlaulun aikaan, jotta saisimme auringosta ja lämmöstä kaiken irti. Aamupalapaikan löysimme aivan hotellin naapurista, jossa sitten kävimme joka päivä, koska heidän tuotteensa olivat niin maukkaita. Erityismaininta vesipuhvelicroisantile, joka oli aivan käsittämättömän hyvä. Myös chilimunakas oli loistava aamupalatuote.

Miiu ja Titanic Ali aallon harjalla

Aamupalalta sitten valmistautumaan rannalle lähtöön. Koska olin jälleen kerran tyttöjä nopeampi niin minä ehdin hetkeksi altaallekin ennen tyttöjä. Tytötkin tulivat lopulta uima-altaalle ja sitten kun alkoi olla liian kuuma niin siirryimme melko piankin sitten rannalle jälleen nauttimaan tunnelmasta. Titanic Ali sai jälleen kyytiä ja ihmiset kiinnittivätkin häneen varsin paljon huomiota. Päätimme myös Miiun kanssa peittää minut hiekkaan ja Miiu teki minun päälle sitten vielä norsun. Tälläiset hiekkaleikit ovat ilmeisesti Intiassa hieman harvinaisempia kun keräsimme paljon huvittuneita katsojia ja kuvaajia, jotka kaikki ihmettelivät mitä me oikein teemme. Lopputuloksena iltaäivästä ranta oli täynnä ihmisiä peittämässä toisiaan hiekkaan. Aloitimme siis uuden villityksen. Lounaan nautimme yhdessä rantakahviloista, oikein maukkaat kala-annokset, tai no onko hai kala, en tiedä. Mutta hyvää oli.

Tämä taideteos synnytti uuden
villityksen

Illasta suuntasimme jälleen ruokailemaan ja hieman ulkoilemaan jälleen Bagan keskustaan. Suomalaisturistejakin Bagassa ilmeisesti käy kun kaupustelijat melko nopeasti latelemaan suomenkielisiä myyntipuheitaan, joista paras oli ehdottomasti “Stockmann laatu, Anttila hinta”. Ruokailun jälkeen siirryimme sitten yhteen keskustan kuppiloista, jossa ovimies tiputtikin pommin. Hän on asunut Suomessa Nokialla, jonkun tytön luona muutaman kuukautta. Tästäkös ilo irtosi ja ovimies Raul nimeltään syttyi aivan liekkeihin. Jutustellessamme ovimiehelle tuli myös ilmi, että puhumme ruotsia, vaikka kovasti yritettiin sanoa ettei ehkä ihan niin hyvää niin tämä herra kaivoi kännykän taskustaan ja näytti ruotsinkielistä sähköpostia ja pyysi kääntämään. Kysessähän oli jonkin sortin rakkauskirje ruotsalaiselta tytöltä, jonka kanssa tämä herra nykyään seurusteli. Käänsimme viestin ovimiehelle ja mies oli onnensa kukkuloilla. Hän jopa lupasi hommata tytöille huomiseksi siideriä, jota tytöt ovat täällä metsästäneet ilman onnistumisen kokemuksia. Kun sitten parin juoman jälkeen lähdimme kohti hotellia ja muistutimme ovimiestä siidereistä totesi hän, joo ei se ole vaikeaa, vähän valkoviiniä, sodavettä ja ehkä triple seciä “eiks vaan?”

Lehmät terassilla ovat arkipäivää
Goalla

Torstai meni jälleen rannalla auringossa kölliessä. Rakensimme myös mitä hienoimman hiekkalinnan, joka jälleen kerran synnyttii uuden villityksen täällä Intialaisessa paratiisissa. Lounaspaikaksi löysimme rannalta Xavier’s ravintolan, joka tarjosi meille hyvää ruokaa, pirtelöä ja olutta, sekä mukavat tuolit auringosta. Xavier’s:ta tulikin meidän kantapaikkamme, jossa loput päivät kylvimme auringossa aurinkotuoleilla ja nautimme virvokkeita, sekä seurustelimme erittäin mukavan henkilölkunnan kanssa mukavia. Henkilökuntaanhan kuului mm. “Mikko” (oikeasti Naeem), pesunkestävä intialaismies, joka puhui niin hyvää suomea, ettei hänen kanssaan englantia oikeastaan tarvinnut. Mikko oli myös kova kauppamies ja yritti tarjoilun ohessa kovasti harjoittaa omaa sivubisnestään eli kivituotteiden myyntiä. Myös herra nimeltä, jota kutsuimme Xavieriksi sulatti sydämemme. Hän kutsui meitä aina erilaisilla ystävän nimityksillä ja oli joka päivä meitä vastassa aamulla kun tulimme. Viimeisenä päivänä tämä herra tarjosi myös tytöille jäätelöt. Hieno mies! Illalla jälleen vakkaripaikassamme Raul tarjosi meille lupaamansa siiderit ja erehdyimme kysymään, että saako jostain drinkkejä hedelmistä tarjoiltuna. Vastaushan oli luonnollisesti totta kai, huomenna kun tuutte tänne niin mä teen teille spesiaalidrinkit.

Minähän se siellä

Minä ja ananas

Perjantaina päätimme suunnata norsupesulle, eli siis ihan oikeasti norsun selkään ja sitten norsu ruiski kärsällä päälle vettä. Matka norsupesulle kesti n. tunnin ja sitten päästiinkin itse toimeen. Paikanpäällä sitten minä astuin ensimmäisenä norsun selkään. Norsu töräyttikin sitten ykkösillä suoraan meikäpojan naamalle ihan aimo turaukset ja nauraen istuin kyydissä kun se muutamaan kertaan ruiski päälle vettä. Miiu oli vuorossa seuraavana ja viimeisenä Reeta. Tämä kokemus on varmasti yksi mieleenpainuvimmista koko Intian matkalla. Olen ihan tosissaan istunut norsun selässä ja se ruiskii vielä vettä päälle! Märkinä ja iloisina lähdimme paluumatkalle kohti Bagaa, matkalla pysähdyimme vielä vanhalle Goalle hetkeksi. Kävimme mm. tutustumassa Intian suurimpaan katedraaliin. Illasta suuntasimme vielä syömään ja sitten istumaan hetkeksi iltaa vakiopaikkaamme, jossa mietä odotti kuin odottikin drinkit. Minulle Pina Colada ananaksesta, Miiulle jotain Melonista ja Reetalle vain drinkki, koska Kookokselle josta se piti tarjoilla oli tapahtunut jotain mikä ei ikinä selvinnyt meille että mitä. No lupasimme Miiun kanssa tehdä ensi kesänä Reetalle drinkin hedelmään Suomessa.

Uusinta muotia

Lauantai olikin sitten vähintään pitkälauantai. Aamulla huomasimme rakkaan Titanic Alimme tassussa pienen reiän, jota minä sitten lähes pätevänä valelääkärinä pääsin paikkailemaan. Paikkausoperaatio onnistui hyvin ja Titanic Ali pääsi vielä viimeiselle matkalleen. Puolen päivän aikaan olimme Titanic Alin kanssa uimassa ja minä rojahdin hänen päälleen sillä seurauksella, että Titanic Alin kaulavaltimo repesi ja jouduimme Reetan kanssa raahaamaan vain tyhjentyneen ruhon Miiun surullisten silmien eteen. Onneksi kuitenkin luovina ihmisinä keksimme Miiun kanssa vielä viimeisen käyttötarkoituksen urhealle ystävällemme. Titanic Alin kaksi etutassua olivat erilliset muuhun vartaloon verrattuna ja leikkasimme ne irti niin, että saimme niistä vielä yllättävänkin mukavat kellumisvälineet. Loppuruhosta loimme muotia, mm. Titanic Ali repun, joka selässä minä seuraavana päivänä astelin rannalle monien rannalla oleilevien ihmisten ihmetykseksi ja ihastukseksi. Titanic Ali oli legenda eläessään, nykyään hän on jotain vielä enemmän.

Miiu ilmassa

Lauantaina oli vielä viimeinen rantapäivä. Heti alkuun vietyämme tavaramme Xavier’sin hellään huomaan lähdimme kokeilemaan paraceilingiä. Eli laskuvarjolla veneen perässä lentämistä. Oli hieno tunne leijailla veneenperässä melko korkealla. Jokainen meistä pääsi kokemaan tämän hienon kokemuksen vuorollaan. Parhaan kokemuksen sai kuitenkin samassa veneessä ollut aussityttö, joka dippasi veteen tuulten yllättäen loputtua. Siirryimme takaisin aurinkotuoleillemme. Auringon polttaessa kuumimmillaan päätin lähteä viilentymään veteen hetkeksi. Uidessa tapasin muutaman hienoa intialaista miestä, joiden kanssa sitten jumituin juttelemaan ja lopulta myös parille oluelle viereiseen ravintolaan. Kun sitten palasin aurinkotuoleillemme omasta mielestäni hetken päästä tuli Miiulta jo pitkän matkan päästä kommentti “Matti perkele”. Tytöt olivat ilmeisesti huolestuneet kun olin kuulemma kadonnut ja olivat etsineet minua ja huolestuneet ja vaikka mitä. Vaikka kävin vain muutamalla oluella, ei mitään sen kummempaa. Noh, anteeksipyynnöksi ostin tytöille illalla viinipullon.

Sunnuntaina olikin sitten aika lähteä takaisin kohti Kolkataa. Matka oli yllättävän hapokas, johtuen ilmeisesti edellisillan hieman liian suolaisesta ruoasta. Lopulta olimmekin kotona Kolkatassa 11 aikaan illalla väsyneinä mutta hyvin levänneinä.

Goa tarjosi juuri sitä mitä toivoimmekin. Kaikessa suhteessa. Oli lämmin, aurinko paistoi, ilma oli puhdasta, tehtiin jotain jännää, nautittiin virvokkeita, tavattiin uusia ihmisiä, levättiin, nautittiin mielettömästä Goalaisesta ruoasta erityisesti kalasta. Kaiken kaikkiaan aivan täydellinen rentoutuminen tämän kaaottisen Kolkatan keskeltä.Nyt on kuitenkin mukava olla taas takaisiin Kolkatassa.

Intia kaikilla mausteilla

Tälläinen veijari mut herätti aamulla.
Uno korteilla on jo värejä opeteltu suomeksi

Tätä kirjoittaessani istun kotona tv-huoneessa odottaessa, että netti vapautuu meidän käyttöömme ja aloittaessa viikonloppua. Seurana n. 2-vuotias riiviö avustamassa (lähinnä häiritsee). Niin tosiaan siis Darjeelingista palattua palasi myös Som takaisin Nepalista, missä oli viettämässä lomaa. Tällä kertaa mukanaan perheensä eli vaimo ja n. 2 vuotias tytär. Eli nykyään meillä on varsin usein meitä viihdyttämässä pieni melko vilkas pakkaus, joka mm. tuhoaa tehokkaasti UNO-kortteja ja puhuu meille pitkät pätkät nepalia väittäen vanhemmilleen, että hyvin me häntä ymmärretään. Eilen aamulla mm. heräsin siihen, että hyttysverkkooni, nojasi kaksi kättä ja naama n. minun pääni kohdalla. Kun sitten kömmin verkosta ulos haki pikkutyttö minulle vesipullon ja veti yläjemmat, minkä olemme hänelle opettaneet.

Mutta siis viikon pääasia lienee se, että on enää 3 päivää, joista 1 on työpäivä ennen kuin lähdemme Goalle. Goalla on Pasila TV-sarjasta tutun Neposen mukaan likaiset vessat ja tulista ruokaa. Saa nähdä. Viikko on kuitenkin taas kulunut ja mitä villeimpiä juttuja on tapahtunut. Darjeelingista paluusta on itse asiassa jo lähes kaksi viikkoa. Palasimme nimittäin Darjeelningista jo viime viikon maanantaina.

Pariin otteeseen olemme käyneet keskustassa pyörimässä, joista kohokohdat ovat olivat ehdottomasti Basaarilla kuultu kommentti “AA, Suomi! Minulla monta hyvä tuote tulkaa katso.” siis täysin suomeksi. Muutenkin keskustan basaarialueilla tuntuu olevan kova valtti kysyä mistä on kotoisin ja välittömästi vastauksen jälkeen maasta riippumatta tulee vastaus “ahaa, se on hyvä paikka, tuletko katsomaan kauppaani”. Toinen hieno keskustakäynti sisälsi retken paikalliseen kiina-kaupunkiin, joka ei erottunut muusta kaupungista paitsi rähjäisyydellään. Siitä siirryimme aivan ylikansoitettuun kaupunginosaan, jossa oli paljon erilaisia piraattitavaranmyyjiä kadut täynnä. Väkeä oli siis niin paljon, että pariin otteeseen joutui kadulla kääntymään takaisin kun oli niin paljon väkeä, ettei oikeasti mahtunut enää sekaan.

Muuten arki on taas kulunut ihan mukavasti mitä nyt kuun vaihteessa iltoihimme tuli kamala muutos täällä siirryttiin digiaikaan! Mikä tarkoitti lähinnä sitä, että meiltä katosi Liikerin osa televisokanavistamme. Enää on yksi elokuvakanava, pari muuta kanavaa mistä tulee englanninkielistä ohjelmaa, kaksi urheilukanavaa (toinen kriketille) ja n. 60 hindin tai banglan kielistä kanavaa, kamalaa.

Tällainen suihku on luksusta,
lapset kun peseytyvät kadunkulmassa sillä
vedellä mitä löytyy.

Työt ovat jatkuneet aivan normaaliin tapaan. Lapset ovat aivan mahtavia ja ihania ja työt rullaavat omalla painollaan. Som on aloittanut myös työnsä ja tekee hieman eri työtä kuin me. Som toimii mukana eräänlaisessa paikallisessa “lasten suojelussa”. Tämä tarkoittaa puhelinnumeroa, mihin kuka vaan voi soittaa jos n huolissaan jostain lapsesta ja IPER:ltä lähtee ryhmä hakemaan lasta turvaan jos tarve vaatii. Me emme ole tähän työmuotoon päässeet tutustumaan johtuen luultavasti useammastakin asiasta. Ensinnäkin me olemme valkoisia, toiseksi me emme puhu ollenkaan bengalia tai hindia, emmekä ole normaalissa kulttuurissamme. Jokatapauksessa Somin kertomat tarinat ovat melko jäätäviä. Osa lapsista asuu siis mm. betoniputkesa perheensä kanssa, jossa tehdään myös avotulella ruokaa. Voi vain kuvitella kuinka paljon häkää ja myrkkyä tällaiseen putkeen muodostuu tai mitä sitten kun sataa kunnolla. Aivan kamalaa kuultavaa. Lapset kun ovat kuitenkin täällä niin iloisia aina, ei voi tajuta miten.

Meidän "kakkos vessa" tulee käyttöön vasta
kun joku sairastuu ribulettoon

Eilen sitten jatkui taas Intian sekavuus. Lähdettiin aamulla taksilla hammaslääkäriin kun Reetalla oli lohjennut hammas. Meillä oli paikan osoite mutta taksikuski toisensa jälkeen ei joko osannut lukea tai ei tiennyt missä kyseinen paikka on. No lopulta saimme neuvoa joltain ohikulkijalta ja taksikuski lähti ajamaan meitä, ilmeisesti tietämättä ollenkaan minnepäin pitäisi mennä. Parikymmentä minuuttia ajettuamme ja kellonlyödyssä hammaslääkärin aikaa päätimme yrittää kysyä kuskiltak, jonka englanti oli täkäläistä taksikuski tasoa missä olemme. Tuloksena Kuski vetäisi sivuun pomppasi ulos autosta kyselemään ohjeita. Reeta päätti soittaa hammaslääkärille, joka kysyi missä olemme. Sanoimme ettemme tiedä ja että kuski karkasi kysymään tietä. Lopputuloksena Reeta ja Miiu ryntäsivät kuskin perään ja antoivat kuskille puhelimen, josta kuski sai ohjeet minne mennä. Lopulta saavuimme Dr. Gandhin vastaanotolle n. puolituntia myöhässä ja 200 rupiaa köyhempinä. Tämä 50 minuutin matka olisi siis oikeasti kestänyt n. 10 min mutta näin tällä kertaa.

Miiu tutkailee ruokiamme läheisessä
raflassa

Yksi hauskimpia juttuja tähän mennessä on ollut ruoka, sen tilaaminen ja sen ihmeellisyys. Varsinkin Miiun kanssa olemme alkaneet yllytyshulluiksi ja alkaneet tilailla kaikkein hämmentävimpiä tuotteita mitä löydämme. Vai miltä kuulostaisi lohikäärme kana, kasa lihalla tai kanalla, popcon chicken, kultakolikko kana tai chicken 65, tai miten olisi padam? Myös kulfi niminen jäätelö on varsin hieno tuote, maistuu nimittäin raa’alle pullataikinalle jäätelön muodossa. Masala-munakas tai masala jäätee tai miten olisi masala soda tai masala lassi? Viimeistä tosin emme ole vielä tilanneet mutta eiköhän se päivä vielä koita jolloin jompikumpi meistä toisen tähän yllyttää. Myös ruoan jälkeen lähes kaikissa paikoissa tarjoiltavat erilaiset papanat ovat herättäneet hilpeyttä. Sen sijaan parhaat ruoat ovat yllätyksekseni usein olleet kasvisruokia, tai korkeintaan kana mutta liharuoat jäävät täällä selvästi kahden edellä mainitun taakse. Kasvisruoista on erikseen mainittava, että täkäläinen panee (vähän kuin meidän kotijuusto) on aivan mainio tuote, ilmeisesti missä vain muodossa. Oli kyseessä sitten paneer pakora, paneer pulao. paneer masala tai paneer tikka, tai tandoori paneer kebab, thai kari paneer tai ylipäänsä mikä vain paneer niin aina tuntuu olevan hyvää.

Näin täällä tosiaan aika kuluu ja Miiun sanoin Darjeelingista alkoi “ylinopeus”. Kohta siis olen jo jälleen takaisin Suomessa viihdyttämässä teitä kaikkia nimittäin matkaa on vain hieman reilu 5 viikkoa jäljellä ja työpäiviä valtavat 12 tai voi olla vähemmänkin kun Intiassa eletään ;).

Vuoristoilmaa ja maisemia

Tiistaina koitti sitten odotettu lähtö Darjeelingiin. Napattiin taksi hyvissäajoin IPER:ltä, koska täällä ei pysty kovinkaan tarkkaan arvioimaan kauanko matka minnekin kestää ja suunnattiin kohti Howrahin juna-asemaa. Asemalla, joka oli aivan valtavan täynnä ihmisiä oltiinkin sitten 3 tuntia ennen junan lähtöä, käytiin syömässä ja etsittiin rauhaisa nurkkaus, johon asetuimme odottelemaan ja pelaamaan Upwords sanapeliä. Tämä pelikerta olikin aivan erityinen sillä hetken pelattuamme alkoi meille kertyä yleisöä. Osa Intialaisista katsojistamme ihan ilmeisesti normaalisti istui meidän piiriin ja alkoi silmä kovana seuraamaan jännittävää kamppailuamme. Parhaimillaan katsojia oli samaanaikaan 11.

Puoli viiden aikaan kapusimme junaan, joka oli aivan valtavan pitkä. Junassa oli pieniä loosseja, joissa oli 6 petiä. Molemmin puolin kolme pinossa. Tai siis alkuun yksi mutta sänkyjä pystyi nostamaan kattoon kiinni kahdella vaijerilla, jonka varassa sitten killuttiin koko yö, minä ylimmässä.

Junamatka kesti sen 13 tuntia mutta oli kuitenkin kohtuullisen mukava ilmastoidussa vaunussamme, jossa oli jopa peitot ja tyynyt ja kaikki. Välillä erinäisten myyntimiesten äänet häiritsivät, kaupustelivat kuka mitäkin, mutta loppujen viimeksi yö intialaisessa junassa meni yllättävänkin mukavasti.

Kello 6.30 aamulla saavuimme New Jalpaigurin juna-asemalle jossa hyppäsimme pois tarkoituksena ottaa taksi Darjeelingiin. Asemalta ulottautuessamme iski taksikuskit kimppuumme kuin herhiläiset. Darjeelingiin tarjoutui monenlaista kyytiä jaetusta jeepistä (900 rupiaa) omaan taksiin (2000-5500 rupiaa). Nappasimmekin pienen väännön jälkeen itsellemme oman taksin 2000 rupialla eli n. 30 eurolla ja matka pääsi jatkumaan. Kuski lähti ajamaan tietä, jossa oli ollut asfaltti ehkä 30 vuotta sitten, nyt vain muisto enää, pomppuinen sellainen. Pomppuinen tie jatkui kokoajan ylöspäin ja ylöspäin niin, että lopulta mutkiteltiin mielettömän kapealla serpentiinitiellä, joka oli aivan kamalassa kunnossa (ihme että auto kesti) rotkon reunalla. Välillä hyppäsi sydän kurkkuun kun käytiin niin lähellä rotkon reunaa ettei ihminen olisi enää mahtunut seisomaan auton ja rotkon välissä. Turvakaiteitahan täällä ei ole kuten ei turvavöitäkään autoissa.

Teeviljelmiä matkalla Darjeelingiin

Taksimatka kesti yhteensä n. 3 tuntia. Tänä aikana näimme t-viljelmiä, upeita vuoristomaisemia ja Intialaista vuoristo-maalaiselämää. Myös muutama apina seisoskeli tiellä tai roikkui puissa siellä täällä. Lopulta kuitenkin pääsimme turvallisesti ja huojentuneesti majapaikkaamme Hotel Sterling resortiin. Hotellissa meitä odotti kuitenkin seuraava ongelma. Huoneemme oli kuulemma varattu vain kahdelle. Sanoin, että on se kolmelle ja kysyin lupaa käyttää heidän nettiään. Sähköpostista kaivettu varausvahvitus osoittikin, että 3 henkilöä kuuluisi olla ja tuli kovat pahoittelut ja ylimääräinen patja ilmestyi huoneeseemme. Ensimmäisenä Darjeelingissa suuntasimme aamupallalle hotellimme ravintolaan ja sekin oli kokemus. Masala munakasta, Idlyä, sekä monia muita intialaisia tuotteita mistä ei ollut hajuakaan mitä ne on. Kaikkia kokeilin totta kai, osa ei ollut hyvää osa oli hyvää. Jännittävää ainakin oli.

Tälläisenä Darjeeling levisi meille
kävellessä hotellilta kaupungille

Pienen levon jälkeen oli aika lähteä tutustumaan Darjeelingiin, joka on siis n. 100000 asukkaan vuoristokylä Himalajan vuoristossa Länsi-Bengalissa Intiassa. Olimme myös niin korkealla, että oli melko kylmä. Länkkärivaattet täytyi kaivaa rinkasta päälle jo päivällä, housut ja huppari nimittäin. Illasta tarvitsikin sitten jo pipoa ja takkkiakin. Darjeeling on kuuluisa tee-viljelmistään, sekä Brittivallan aikaisena rikkaiden lomakohteena. Meidän hotellimme sijaitsi n. 7 kilometriä darjeelingista. Ensimmäinen päivä menikin lepäillessä ja lähimaastoa tutkiessa mutta seuraavana päivänä päätimmekin heti alkuun kävellä kaupunkiin. Päivä kului mukavasti kävellessä sinne ja sen jälkeen kaupunkiin ja sen lukuisiin teekauppoihin ja teehuoneisiin tutustuessa. Illansuussa päätimme kokeilla Tiibetiläistä keittiötä ennen kuin nappasimme taksin takaisin hotellillemme. Momot ja tiibetiläiset nuudelit maistuivatkin aivan loistavilta.

Illalla täytyikin mennä aikaisin nukkumaan sillä seuraavana aamuna oli herätys klo 3.30 ja lähtö Tiger Hillille katsomaan himalajan vuoria ja auringonnosua. Väkeä oli valtavasti ja odotellessa meinasi väenpaljous alkaa ahdistamaan mutta kun aurinko nousi niin voi terve. Kun taivas alkoi ihan hieman haaleta totesin Miiulle, että taivas on pilvessä. Ihan hetkeä myöhemmin Miiu vastasi minulle “Matti noi valkoiset tuolla kaukana taivaalla ei ole pilviä vaan vuoren huippuja!” ja voi terve! Hetken päästä tästä kuului myös yleisöstä "kohahdus" kun aurinko päätti näyttää ensi säteensä ja nousi pikkuhiljaa jostain mäkien takaa valaisten valtavat vuoret kokonaan valko/kultaisiksi. Oli aika päräyttävä näky. Tiger Hillillä havaittiin jälleen se miten ihmeellisiä me ilmeisesti olemme täälläpäin maailmaa kun katselin korokkeelta vuoria ja joku koputti olkapäähän. Vaistomaisesti sanoin anteeksi ja väistin, jotta koputtajakin pääsee korokkeelle katsomaan mutta tämä totesikin vain minulle “ei, ei kun voinko ottaa teistä kuvan niin, että vuoret ovat taustalla?” No totta kai hän voi ottaa mutta on se nyt vähän kumma jos haluaa mut, täysin vieraan henkilöön kuvaan Himalajan huippujen kanssa. Mutta ei kai siinä.

Siellä niitä korkeita vuoria siintää...

Darjeelingin katukuvaa

Viimeinen kokonainen päivä kierreltiin darjeelingia ja käveltiin kapeilla kauppakaduilla käyden kauppaa erinäisistä tuotteista paikallisten kauppiaiden kanssa. Välillä ei todellakaan ollut hajuakaan mitä meille yritettiin kaupata. Parhaita myyntituotteita näillä kapeilla kujilla olevilla kojuilla olivat uskomattoman villit toinentoistaan villimmät kopiot brändeistä kuten nike, adidas, puma ja angry birds. Varsin mielenkiintoinen oli myös jonkun ison eläimen ruho, joka oli ilmeisesti lihakauppiaalla myynnissä. Takaisin hotellille mennessä saimme kokea myös darjeelingin mielenkiintoisen ominaisuuden, nimittäin sen ettei kukaan voi tietää kuka on taksikuski ja kuka ei. Mekin päädyimme lopulta jonkun kaverin kyytiin joka popitti täysillä länsimaista jumputus musaa ja lauloi lähes tahdissa hirveällä äänellään. Matkan kohokohta oli kun hän pysäytti autonsa koska hänen sisko tulee kyytiin. Kun ovi avautui tuli sisään kiinalainen nainen, johon kuski totesi “Ooh she is chinese, this is my "chinese sister”. Mitään hajua kuka tuli kyytiin mutta oli pari kilometriä kyydissä ja antoi kuskillemme pienen viinapullon. Kuski huusi iloissaan ja ajeli pumputuksen tahdittama ja omaa lauluaan jatkaen ja huuteli kaikille ohikulkijoille jotakin mitä emme ymmärtäneet. Lopulta kuitenkin pääsimme aivan turvallisesti perille ja kiitimme kuskia ehdottomasti hauskimmasta taksimatkasta mitä olemme kokeneet.

Taustalla hotellimme viereinen
Buddhalais-temppeli

Mielenkiintoista oli Darjeelingissa oli myös selvä uskonnollisen suuntautumisen muuttuminen. Buddhalaistemppeleitä oli Darjeelingissa joka kulmalla, yksi myös aivan meidän hotellin kulmalla. Buddhalaismunkit kaupungilla oli täysin yleinen näky. Toisaalta sitten taas minareetin pauhu oli muisto vain Kolkatasta. Muslimit olivat siis vaihtuneet Buddhalaisiin. Myös Kristittyjä vaikutti olevan enemmän kuin Kolkatassa. Ainakin turisti jeepeistä loistavista tarroista päätellen. Myös varmaan osittain uskontojen vaikutuksesta mytta myös vahvasta Tiibetiläisen kulttuurin vaikutuksesta oli Darjeelingin jotenkin melko lailla myös kulttuurillisesti eri tuntuinen. Myös ihmiset näyttivät erilaisilta. Ihmisten kasvojen piirteissä oli enemmän Mongolialaisia piirteitä.

Lopulta lauantai aamuna oli aika lähteä takaisin ensin kohti New jalpaiguria ja sieltä sitten taas yöjunalla kohti Kolkataa ja kotia. Hotellimme hommasi meille auton (tarkistivat ainakin 10 kertaa moneltako oli lähtö ja millainen auto) ja suosittelivat, että kannattaa pyytää kuskia kiertämään joidenkin tee-viljelmien kautta. Todentotta tämä kannatti. Kuski ajoi meidät uskomattoman vaihtelevia maisemia pitkin takaisin New jalapaiguriin. Oli viidakkoa, teeviljelmää, vuorimaisemaa, savannia ja pikku kylää. Vaikka matka kestikin tunnin pidempään kuin tullessa oli tämä sen arvoista, kuski myös nimittäin pysähtyi aina kun pyysimme ja saimme tallailla hetken ympäriinsä erilaisissa paikoissa.

New jalpaigurissa oli taas muutaman tuntia ennen junan lähtöä, jossa meillä olisi tällä kertaa paikat huonomassa ei ilmastoidussa luokassa. Junaan hypätessä jännittikin, että mihin sitä joutuu mutta ei se ollutkaan merkittävästi huonompi vaihtoehto. Tosin, ei ollut verhoa “kabinetin” edessä, ei lakanoita, ei ikkunoita (korvasi ilmastoinnin), josta syystä melu oli kohtalainen ja pari torakkaa ja muita eläimiä matkusti kanssamme. Mutta kyllä siinäkin luokassa matkustamaan pystyi. Varsinkin kun saimme mukavaa seuraa nuoresta Bangladeshlaisesta kaverista, joka oli matkustamassa Intiassa ja myöhemmin myös paikallisesta perheestä. N. puolenyön aikaan keskustelu ajautui perheen isän kanssa meidän opiskelualaamme ja vammaispalveluihin Intiassa ja Suomessa. Mies aloitti keskustelun mukavasti “olette varmaan huomanneet, että tyttäreni on vammainen.” Vähän oli vaikea keskustelun aloitus. No ei siinä, mies oli kovasti kiinnostunut suomalaisesta vammaispalvelusta ja kertoi meille miten asiat ei Intiassa toimi ollenkaan ja juttelimme aiheesta melko pitkäänkin. Lopulta paluumatka sujua rattoisasti 2 tunnin unilta ja kun hyppäsimme Sealdahin asemalla Kolkatassa taksiin ja pääsimme kotiin olikin meikä poika sitten aika puhki. Suihkun kautta “päiväunille” klo 9 aamulla. Yllättävää sanoa, että on mukava olla taas melun ja saasteen keskellä Kolkatassa. Tuntuu lähes kotoisalta.

Ps. Pahoittelut taas kuvien vähäisyydestä, on ollut netin kanssa taas taistelemista ja hermo ei kestä.

Durga Puja Kolkatassa

South city malliin ilmestyi Durgan patsas
jo hyvissä ajoin ennen pujaa

Bambusta tehdyn "kallion" sisältäkin löytyi Durgan koti.
Tähän majaan oli illalla satojen metrien jono

Tämäkin palatsi on tehty
kokonaan bambusta ja kankaasta, kuten
kaikki muutkin durgamajat

Viereinen palatsi sisältä

Valoja Times of Indian
Sponsoroimalla kadulla

Durgan koti Times of indian
sponsoroimalla alueella

Meidän lähin Durgamaja

Nokiakin sai Durgapuja
mainoksen

Menossa Durgamajaan

Sama maja sisältä

Yksi komeimmista majoista
huom. koira nukkumassa majan edessä ei ole kuollut

Valoja meidän kadulla

Meidän katua

Durgan maja Times of Indian sponssaamalla
alueella

Durgamaja altaan päällä.

Minä ja Durgan maja (huom. viikset)

Durga ja hänen lapset vasemmalta oikealle: Ganesha,
Lakshmi, Saraswati ja Kartik. Keskellä Durga ja jaloissa
demoni, jonka Durga kukisti

Durga ja Durgan leijona kurittavat
demonia