Ruokaa, juhlaa ja sairaala

Goalta palattua arki jatkuikin heti seuraavana aamuna työnmerkeissä. Normaaliin aikaan kymmeneltä ylös ja yhdeltätoista lähtö jälleen out reachiin slummilasten luokse kuten tiistaisin on tapana. Keskiviikko ja torstai menivät ihan hujauksessa ja yhtäkkiä olikin jo perjantai.

Outreachissa käy kaksoste "Inky" ja "Pinky"
Tässä "Pinky työntouhussa

Ms Mallik oli aikaisemmin viikolla kysynyt, haluammeko lähteä tutustumaan CWC:n eli child welfare commiteen toimintaan perjantaina, jonka puheenjohtajana hän toimii. Tietenkin ollimme innokkaita näkemään mitä se tarkoittaa ja hyppäsimmekin aamupäivästä firman jeepin kyytiin ja lähdimme Kolkatan eteläpuolelle paikkaan, jossa kyseinen komitea kokoontuu. Kyseessä on siis tietynlainen oikeusistuin, joka toimii lapsiin kohdistuvissa tapauksissa, joissa lapsi ei ole tehnyt rikosta mutta on esimerkiksi uhrina. Tämä komitea päättää esimerkiksi huostaanotoista ja palautetaanko huostaan otetut lapset vanhemmille jne.

Menimme siis paikkaan, jossa toimi mm. n. 150 tytön lasten/nuorten kotina. Siellä oli siis myös tämän CWC:n vastaanotto. Pääsimme seuraamaan vastaanottoa ja kuulemaan mitä hirveämpiä tarinoita. Oli vauvana hylkäystä, väkivaltaa, ihmiskauppaa, raiskausta, lapsiraskautta jne. Komitean eteen tuli yksi kerrallaan vanhempia kyselemään lapsistaan ja komitea sitten pohti yhdessä mitä tehdä ja kertoi ratkaisunsa vanhemmille. Valitettavan usein tilanne päätyi siihen, että he päättivät, että lapsi pysyy nyt ainakin toistaisesti turvassa ja vanhemmat joutuivat poistumaan pettyneinä. Oli, jopa tilanne, missä sekä lapsi, että äiti olisivat halunneet lähteä kotiin mutta tämä komitea päätti, että on toistaiseksi parempi jos lapsi pysyy turvassa.

Tämä vierailu oli ehdottomasti yksi puhuttelevimmista kokemuksista meidän matkalla
me. Ms. Mallik mm. kertoi meille, että Intiassa katoaa joka tunti 11 lasta joista vain seitsemän löytyy. Niin ja tässä on vain se osa mikä kirjataan. Todellisuus voi olla ihan mitä vain muuta. Osa karkaa vapaaehtoisesti, osa kaapataan, osa vain katoaa tai no mitä vain voi keksiä voi tapahtua ja vähän enemmänkin. Täällä tapahtuu myös ihan oikeasti sitä että lapset myyvät oman lapsensa saadakseen rahaa muun perheen elämiseen.

Mistä me yllätyimme oli se, että tämän komitean päätöstä ei pysty edes oikeus muuttamaan. Niin ja meidän harkkaohjaajahan on komitean nokkanainen. Pikkasen tuli elo, että taidetaan olla aika ison kihon kanssa tekemisissä. Pääsimme myös Ms Mallikin avulla tutustumaan kyseiseen lastenkotiin, jossa tapasimme mm. huostaan otettuja lapsia, ja saimme nähdä heidän tekemiä käsitöitään ja erilaisia pajoja missä lapset sitten opettelevat erilaisia hyödyllisiä taitoja.

Illasta suuntasimme vielä South City Malliin leffaan. Elokuvana toimi bollywood rakkaustarina Jab Tak Hai Jaan. Elokuva oli oikein viihdyttävä, vaikka olikin hindun kielinen ja ilman tekstejä pysyi kuitenkin ihan hyvin perillä mitä leffassa tapahtuu. Hämmentävää oli väliaika n. 3 tuntisessa leffassa. Kesken leffan tosiaan jysähti väliaika, jolloin saliin syöksyi erilaisia kaupustelijoita. Myytiin lisää popparia, juomaa, sipsiä, jäätelöä, mitä vain. Ainoa iso miinus oli ettei teatterissa saanut masala popcorneja. Siis jos kaikkia tuotteita saa masalaversiona niin miksei sitä yhtä missä se kuulostaisi luonnolliselta eli popcorneja?

Hinnan neuvottelua

Launtaina oli vapaapäivän kunniaksi vuorossa kokkikurssi Kolkatalaisen rouvan kodissa. Eli menimme siis kohtuu läheiselle metroasemalle,  mistä meidät haki australialainen David, joka vei meidät erään naisen luokse, joka otti meidät avosylin vastaan. Tätä ennen ehdittiin kuitenkin vähän shoppailemaan, mm. mielettömät reput tarttuivat mukaan.

Muutaman tunnin sessioissa juttelimme mukavia Intian ja Suomen yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista ja samalla hän teki meille erittäin maittavaa perinteistä Bengalilaista ruokaa samalla kokoajan kertoen meille mitä hän tekee ja miten tekee. Hän esitteli meille tärkeitä Intialaisia mausteita ja makuja ja kertoi mistä niitä voi hankkia ja miten niitä käytetään.

Ruoka oli aivan mielettömän hyvää, tarjollahan oli siis eräänlaista munakoisokastiketta, linssimuhennosta, kana-currya jugurttikastikkeessa ja tomaatichutneyta. Aivan taivaallisen hyvää. Hämmentävää kyllä, erityisesti noi kasvisruoat olivat mielettömiä. Myös kana oli tosihyvää mutta munakoisoa ei kyllä mikään voittanut. Hauska oli myös se, että emäntämme puhui kovasti ruoan tulisuudesta ja varoitteli, että munakoisoruoka on sitten tulista ja muista hän teki hieman miedompia. Kuitenkin kun söimme ruokaa niin mikään ei ollut missään nimessä liian tulista ja tämä tulisin osoittautui juuri sopivan mausteiseksi meille, maku on tosiaan kehittynyt siitä kun tulimme kun vesi valui joka ruokailulla silmistä.

Viikonloppuun kuului vielä yksi mahdoton tehtävä, nimittäin junalippujen hankkminen Delhin ja Taj Mahalin matkalle. Tilanne on siis seuraava: Miiun kaveri Roosa tulee tänne ensi viikolla, ja olemme kaikki yhdessä lähtemässä Delhiin, josta tämä Roosa jatkaa sitten Mumbaihin kun me palaamme Kolkataan, koska lentomme lähtee sitten täältä Delhiin ja mitään lentojahan ei saa muuttaa. No jokatapauksessa siis täällä junalippujen ostamiseen tarvitsee passeja ja meillä ei luonnollisesti ole Roosan passia kun hän ei ole täällä. Netistä voi luonnollisesti kuitenkin ostaa liput ilman passia ja junafirman järjestelmään voi kirjautua ulkomaisena käyttäjänä. Kaikki menee niin hyvin kunnes maksaessa voi maksaa vain Intialaisella visalla. Nerokasta kaikki tämä. Ensin voit siis ostaa yhtäkkiä ilman passia liput netistä vieläpä ulkomaisena henkilönä mutta maksaminenhan onnistuu sitten vain Intialisella kortilla. Niin, kaikillahan sellainen on eiks vaan?

Ymmärrettävää, että katu suljettiin juhlan
ajaksi.

No okei lähdimme sitten juna-asemalle kyselemään tilannetta, mutta ulos astuttua huomasimme, että matkasta tuleekin pitkä sillä tiemme liikenne oli poikki ja tilalla valtava määrä muslimeita juhlimassa Muharramia. Oli paraatia ja myyjää ja tungosta. Tässä väenpaljoudessa ja hirveässä melussa kävelimme n. tunnin verran, jotta pääsimme alueelle missä taksit jälleen liikkuivat. Tämä olikin varsin mukava yllätys meidän sunnuntaipäiväämme ja oli hauska katsella, että paikalliset muslimitkin osaavat juhlia näyttävästi ja meluistasti. Nappasimme kuitenkin taksin juna-asemalle, jossa joku ylimanageri mikä lie meille toteaa, että jos ei ole kaikkien matkustajien passeja niin lippuja ei voi ostaa. Niinpä lähdimme sitten hieman hämillämme New Marketille katselemaan basaareja ja syömään. Keskustan kadulla kävellessämme näimme matkafirman, joka mainosti myyvänsä mm. junalippuja. Astelin sisään ja selitin tilanteen ja kysyin onnistuuko lippujen osto. Vastaus oli nopea: “joo onnistuu”. Ahaa, no ostettiin liput, maksettiin muutamaan sataa per naama jotain ylimääräistä välityspalkkiota tai jotain mutta TADAA meillä onkin nyt liput. Maanantain sain sitten junafirmalta tekstiviestivahvistuksen lipuistamme. Niin näinhän tämä kaikki siis toimii.

Shelterin lasten kanssa tehdään
maailmankarttaa

Tässä alkuviikosta saatiin sitten vielä yksi uusi kokemus kun Reeta sai kunnon vatsataudin. Maanantaina koko päivä meni Reetalla akselilla sänky-vessa ja illasta kun mikään ei pysynyt sisällä ja Reeta alkoi näyttää harmaalta ja melko pahalta soitimme Ms Mallikille, että nyt pitäisi päästä lääkäriin. Ms Mallik veikin meidät sitten läheiseen yksityiseen sairaalaan, jossa jälleen hänen suotuisalla avustuksella pääsimme hetkessä lääkärille, jossa Reeta sai piikin ja kasan lääkkeitä ja takaisin kotiin, jossa Som, Somin vaimo, Hassu-setä, Hassu-sedän vaimo olivat kaikki auttamassa ja tekemässä Reetalle sopivaa ruokaa (jotain riisi, linssi, papaya muhennosta). Auttavia käsiä siis oli riittävästi. Kiitos tästä heille.

Tiistaina oltiinkin Miiun kanssa kaksin töissä Reetan lepäillessä ja iltapäivällä tapahtui sitten jälleen kummia. Oppilaat alkoivat olla aika levottomia ja lopulta yksi vanhemmista tytöistä, Sandhya kertoi, että tulee kaksi jotain tanssija heppua paikalle. Nämä tanssijatyypithän olivatkin sitten India got talent TV-kisan voittajat, jotka ovat IPER:n omia lapsia. IPER on siis tarjonnut heille mahdollisuuden harrastaa tanssia ja nyt sitten he voittivat koko maanlaajuisen valtavan talentti kisan (vastaava kuin suomen talent), sekä palkintorahat 150000 rupiaa, mikä on täällä valtava summa. Nyt he kuitenkin palasivat IPER:lle ilmeisesti kiittämään ja vetämään lapsille pari tanssituntia. Lapset olivat aivan innosta pinkeinä, samoin kuin opettajat ja kaikki. Tässä konkreitoisuutuu se hyvä mitä IPER parhaimmillaan saattaa saada aikaan.

Talent voittaja kannettiin IPER:lle
kuin kuningas

Nyt sitten keskiviikkona tätä kirjoittaessa on taas yksi vapaapäivä keskellä viikkoa, Nana gurun tai jonkun vastaavan Buddhalaisen herran synttärit. Meillä ihan rentoa hengailua ja Reetalla vielä toipumista toissapäiväisestä rajusta vatsataudista. Onneksi minä ja Miiu ollaan titaania!