On lauantai aamu, työt ovat ohi ja nyt on jäljellä vielä 9 päivää
Intiaa, joista 4 kuluu tutkiessa Delhiä ja käydessä katsomassa Taj Mahalia. Näin
se aika on vain kulunut. Tiistaina tänne saapui meidän seuraksemme Miiun ystävä
Roosa, joka on nyt meidän kanssamme ensin Kolkatassa Sunnuntaihin ja sitten
vielä tulee mukaamme Delhin reissulle, josta hän suuntaa sitten Mumbaihin omaan
työharjoitteluunsa.
 |
| Tässä syntyy tulevaisuuden minä aiheisia töitä |
Mutta siis viime viikon loppu meni jälleen työn merkeissä. Olivat aivan
normaaleja työpäiviä. Torstaina pidettiin ensin projektimme viimeinen kerta,
jolloin revittiin lehdistä kuvia ja liimailtiin paperille ja luotiin
tulevaisuuden minäkuvia. Näistä tulikin mieleenpainuvia ainakin minulle. Oli
kaikenlaista autosta, kekseihin ja luksustaloihin. Iltaäpivästä sitten tehtiin
vielä maailmankarttaa sheltereiden kanssa, jossa käytiin australiassa.
Piirrettiin kenguruita sun muuta ja väritettiin meidän koko seinän kokoinen
kartta loppuun.
 |
| Outreachissa työskentelyä |
Perjantaina puolestaan oli viimeinen kerta Outreachissa. Tai siis me
emme sitä tienneet vielä silloin mutta sattumusten takia näin kuitenkin oli. Pääsimme
myös kiertämään hieman slummia missä nämä meidän outreach-lapsemme asuvat ja
voi terve. sellainen keskikokoisen häkkivaraston kokoinen luukku betonimöykyssä
ja siellä asui sitten koko perhe eli n. 6 ihmistä. Tämä oli siis kuulemma hyvä
slummi, koska oli betoniseinät ja kaikkea. Hämmentävää oli myös se, että hökkelikylässä
oli myös kioski/kioskeja mistä voi ostaa esim. pieniä pusseja sipsejä. Täällä
muutenkin varallisuuden näyttäminen tapahtuu hieman eritavalla kuin Suomessa. Täällä
on tärkeää näyttää ulospäin varakkaalta ja omista elinoloista sitten luovutaan
rajustikin, jotta saataisiin esim. kännykkä tai hienot vaatteet tai juuri niitä
sipsejä. Perjantaina illansuussa laitoimme sitten vielä projektimme näyttelyn
pystyyn IPER:in ruokalaan. Tässäkin onnistuimme mokaamaan. Ms Mallik oli
neuvonut meille paikan mahdollisesti hieman epäselvästi tai sitten me olimme
tyhmiä ja sanonut samalla, että seinillä on kuvia ja ne voi ottaa seinältä
sitten pois. Niinpä otimme pari kuvaa ruokalan seinältä pois kun keittäjä ryntäsi
paikalle bangalksi oppilailta kysellen: “Kuka on ottanut Ganeshan pois seinältä”.
No olimme siis tosiaan napanneet Jumalan pois seinältä. Paikka oli ilmeisesti väärä.
Ei haittaa, pahoittelimme ja nostimme Ganeshan takaisin seinälle ja homma
hoidossa. Näyttely saatiin pystyyn ja nyt ihmiset voivat ihailla sitä syödessään.
Viikonloppuna suuntasimme ensin lauantaina ostoksille hankkimaan yhtä
laukkua sun muuta tästä aika läheltä. Tarkoituksena oli tästä siirtyä metrolla
sitten keskustaan, jossa olisi planetaariossa tähti-show, jonka jälkeen olisi
Victoria-Memorialilla valo- ja äänishow illalla. Tämähän meni kuitenkin mönkään
siinä, että kuten täällä on tapana mikään aikataulu ei pidä ja tähtishow
planetaariossa kesti sen verran pidempään, ettei valoshowhon ehditty. No ei se
haittaa suuntasimme kotia kohti ruoan kautta ja olimme tyytyväisiä.
Sunnuntaina oli aikainen herätys, sillä halusimme ehtiä messuun
keskustaan, joka alkaisi jo puoli 10. Ehdimme hyvin ja isuimme kirkon penkkiin.
Paikalle tuli kirkon kanttori valkoinen takatukka liehuten. Hetken häärättyään
hän tuli luoksemme paperin kanssa ja pyysi meitä kirjoittamaan nimemme ja maa
mistä tulemme. Kun tämän teimme alkoi tapahtua. Tämä Intialainen herra innostui
oikein kunnolla. Hän kertoi, että hänen sukujuurensa ovat Suomesta ja höpisi
jotain maammelaulusta. Hetken päästä hän huikkasi toiselta puolelta kirkkokäytävää
“Hänkin on suomalainen.” Viitaten kirkonpenkissä istuvaan naiseen.
Naureskelimme ja huikkasimme moit tälle naishenkilölle. Hetken päästä kanttori
seisoikin I-podinsa kanssa kirkon edessä ja lykkäsi kaiuttimista soimaan
maammelaulun. Messuhan olisi jo pitänyt tässä vaiheessa alkaa mutta ei se nyt näköjään
haitannu. Kummastuttaa kyllä, että mistä tämä herra sen maammelaulun repäisi.
Taitaa Suomi olla hänelle tärkeäkin asia. Muuten sunnuntaipäivä meni ilman sen
kummempia ylläreitä ja lepäillessä.
Uusi viikko alkoi jälleen maanantaista ja menimme töihin. Aampäivä työskenneltiin
lasten kanssa ja iltapäivä kirjoitettiin projektiamme. Tiistaina sitten tuli
taas ihmeellinen suunnitelman muutos. Kuten aikaisemmi sanoin niin emme
tienneet perjantain olevan viimeinen kerta outreachissa, sillä tiistaisin me
olemme lisäksi siellä käyneet. Tällä kertaa kuitenkin lähdimme taas yhtäkkiä
tutustumaan erinäisiin paikkoihin. Miiu ei tällä kertaa tullut mukaan sillä hän
lähti Roosaa vastaan lentokentälle.
Tutustumispaikkoinamme toimi tällä kertaa Intian CP-vammaliitto, jonka
tiloihin ja toimintaan pääsimme tutustumaan sekä julkinen sairaala. Voi veljet,
että täytyy olla onnellinen että on varaa käydä yksityisellä. Jos Reeta oltaisiin
tuossa jokin aika sitten kun oksennustaudissa kävimme lääkärissä viety tuonne
niin…Oli nimittäin melko jäätävä ja huonosti organisoitu paikka. Eniten pisti
kuitenkin silmään se, että täälläkin on kaikkien oma asia miksi lääkäriin mennään
ja yksityisyyden suojaa yritetään suojella, mitä nyt kaikissa huoneissa lukee
hyvin spesifioidusti mitä siellä tapahtuu. Eli kun ihmiset näkevät mihin
huoneeseen menet niin tietävät miksi sinne menet.
 |
| Miiu ja Reeta syömässä |
Roosa saapui puolen päivän aikaan ja iltapäivästä vielä kävimme Shelterlasten
kanssa laittamassa tekemämme maailmankartta seinälle. Illalla lähdimme vielä
Ms. Mallikin kanssa ulos syömään harjoittelumme loppumisen kunniaksi. Tämä
olikin mielenkiintoinen avaus Roosalle Intiassa. Ms. Mallik halusi viedä meidät
syömään oikeaan bengalilaiseen ravintolaan. Sitä ennen käytiin kuitenkin yhdessä
hindu-temppelissä tutustumassa ja katselemassa mieletöntä rakennelmaa ja heidän
jumal-kuvia. Tämän jälkeen siirrytiin syömään. Voi veljet, mitkä mätöt sitten
ravintolassa odottikaan. Kaikille kasvis thalit ja sitten päälle yheiseksi
lihaa, kalaa, banaaninkukkaa ja jonkinlaista katkarapukastiketta, joka
tarjoiltiin kookoksessa” Ilta oli todella hauska naureskelimme ja juttelimme
mukavia. Oli todella hauskaa.
 |
| Yksi oikeasti erilainenkin olut mahtui Intian matkaamme |
Keskiviikkona oli vuorossa enää “loppukeskustelu” ms. Mallikin kanssa,
joka ei kuitenkaan ollutkaan loppukeskustelu vaan se käydäänkin vasta sitten
reilun viikonpäästä viimeisenä perjantainamme Intiassa. Annettiin iltapäivällä
oman luokkamme kirjoittaa meille valkoisiin paitoihin tussilla kivoja, se oli
hauskaa. Tämän jälkeen olimmekin vapaita. Suuntasimme taksilla keskustaan
Park-streetille, jossa kävimme syömässä hyvässä ravintolassa ja sitten kävimme
vielä oluella kaupungin ainoassa britti-pubissa. Mieluisa yllätys oli
kardemummaolut, jota he tarjoilivat siellä.
Torstaina oli itsenäisyyspäivä. Roosa oli tuonut meille fazerin
konvehteja, lakuja ja salmiakkia. Se oli mukavaa muttaa jäätävin hetki oli
illalla. Me olemme luoneet tänne meille joulukalenterin. Joka päivä joku meistä
on vastuu vuorossa ja luo “luukun” jonka muut saavat avata. Torstaina oli Miiun
vuoro. Miiu vei meidät vuorollaan eri huoneeseen missä on läppäri pöydällä ja
istutti meidät siihen eteen. Läppärillä oli minulle ja Reetalle tervehdys
Suomesta. Voi kissanviikset. Miiu oli siis ottanut facebookissa ottanut yhteyttä
Mikkoon ja pyytänyt pientä viedotervehdystä. Pojat oli sitten oikein panostanut
videoon ja pykänneet videon “Maailma ilman Mattia” videon. Sitä katsellessa
tuli kyllä lähes tippa linssiin. Jäätävintä oli, että pojat oli saaneet mukaan
mm. Veljeni Jugin, entisen pomoni ja Everyn portugalista. Tämä oli aivan
varmasti paras joulukalenterimme luukku tähän mennessä ja tämän jälkeen. Kiitos
siitä Miiulle, sekä niille pelleille jotka sitä loivat. Voin vaan sanoa ÄÄÄÄHHH!
Perjantaista ei ole paljoa kerrottavaa. Lähinnä istuttiin
junalipunmyyntitoimistossa odottamassa, että saadaan Roosalle junalippu Delhistä
Mumbaihin. Tähän meni siis se n. 3 tuntia. Yritettiin myös saada Delhi-Agra välin
edestakaisia lippuja mutta juna on kuulemma huono ja bussi parempi. Näin.
