Yllättävän hiljaista

Kotitalostamme on näemmä muodostunut eläintarha. Oman apinamaisen olemukseni lisäksi meiltä löytyy ainakin kaksi liskoa vessa/suihkuosastolla, jotka asuvat meidän lampun sähkösuojuksen sisällä, useita torakoita keittiössä, rotta pihamaalla, perhosia ja eilen kun tultiin kotiin oli kaksi lehmää meidän pihaporttien edessä.

Täällä on tällä viikolla ollut julkisen liikenteen lakko, joka on vaikuttanut melko mielenkiintoisella tavalla meidän arkeemme. Ensimmäinen havahtuminen tähän tuli kun keskiviikkona meillä alkoi työt niin meidät tuupattiin samaan luokkaan, jossa olimme olleet edellisenä päivänä mutta tällä kertaa ei ollu opettajaa paikalla, koska hän ei ollut lakon takia päässyt töihin. No ei siinä mitään laitettiin oppilaat tekemään läksyjä ja he tarkistuttivat niitä meillä. Lopputunnista opettelin laskemaan sormin kahden noin 7-vuotiaan lapsen kanssa. Iltapäivästä meno alkoi kuitenkin muuttua aika villiksi ja n. tunti ennen kuin koulun piti loppua, emme enää löytäneet muuta vaihtoehtoa kuin hakea henkilökuntaan kuuluvalta Nilalta apua, joka ilmoitti lapsille että he voivat lähteä ja meidän työpäivä loppui. Nila sitten selitti meille, että koska he käyvät normaalisti koulussa ja IPER tarjoaa heille ainoastaan lisäopetusta ei heidän huonoa käytöstä sitten tarvitse loputtomiin katsoa.

Aamupala tostai aamuna

Torstai aamuna valkeni sitten lakon todellisuus. Bussit ja taksit olivat lakossa ja koko kaupunki tuntui liittyvän tähän lakkoon. Niinpä meille tulikin ylimääräinen vapaapäivä. Yllättävä vapaaäpäivämme alkoi hedelmä aamiaisella, papaijaa, banaaneja, granaattiomenaa sekä normaalia omenaa. syötyämme menin viemään astiat keittiöön ja tiskipöydällä vaelsi peukalon kokoinen punainen torakka. Tästä alkoikin pienitorakka jahti, joka päättyi siihen, että minä siirsin meidän keittolevyä jonka alle torakka oli päässyt ja Miiu iski sitä tarjottimella ja Reeta kaatoi ruumiin päälle vielä kiehuvaa vettä.

Kaikki tosiaan oli kiinni. Tältä näyttää meidän "hoodit"
Kun siellä ei liiku ketään eli äärimmäisen harvoin.

Lehmiä, kotiovella, kuva otettu meidän portilta.

Torakan teurastuksen jälkeen päätimme lähteä ulkoilemaan ostoksille. Kappas vaan talon isäntä, jota kutsumme “Hassu-sedäksi” ilmoitti hilpeällä englannillaan “Everything is closed”. Päätimme kuitenkin lähetä liikkelle ja voi terve. Ovella seisonutta kahta lehmää lukuun ottamatta kaduilla normaalisti vallitsevasta kaaoksesta ei ollut tietoakaan vaan kaikkialla oli täysin autioita, eikä mikään ollut auki. Kävelimme kuitenkin kilometrin verran tyhjiä katuja, mikä tuntui täysin absurdilta ja ihmeelliseltä ja päädyimme jo tuttuun South City ostoskeskukseen, joka kuitenkin oli auki. Hetken aikaa siellä pyörimme ja päätimme käydä hakemassa kaupastaainakin jotain illaksi ja perjantaiksi jos kaikki onkin kiinni. Lisäksi kävimme syömässä lounaan ja jälkkäriksi nautimme matkan ekat lassit. Lassi on siis Piimineestä maidosta valmistettu pirtelö, jota saa eri mauilla. Me otimme makeat Lassit mutta tarjolla olisi ollut mm. Tikka Masalan makuista lassia hmm.

Loppu torstai koomailtiin ja hengailtiin ja pelailtiin pelejä joita olimme aikaisemmin South Citystä ostaneet, koska olimme kuulleet että IPER:lle saapuu vieraaksi joitain henkilöitä viikoksi. Tästä syystä esimerkiksi televisiohuone ei ole viikkoon meidän käytössämme.

Katukeittiöiden astiat tiskataan
tuossa, ei tee mieli syödä....

Nyt perjantaina onkin sitten palattu normaaliin arkeen, koska hallitus pakotti lakkoilijat lopettamaan lakkonsa joillain hyvin kyseenalaisilla keinoilla kuten sakottamalla lakkoilijoita, kovempiinkin otteisiin oltaisiin kuulemma tarvittaessa ryhdytty. Aamusta kuitenkin lähdimme ensimmäistä kertaa keskustaan yhdessä yhden työntekijän Nilan kanssa, koska haluamme lähteä Darjeelingiin Durga pujan aikana lokakuun lopulla. Liput saatiin, tosin takaisinpäin ei ole ilmastointia junassa (matkan pituus 12 tuntia). Lippujen hankkiminenkin oli tietysti oma hommansa kun piti pari paperia taas täyttää ja leimaa saada ja sitten lopulta herrat tiskin takana laittoi samat asiat koneelle, joka muistutti hyvin vahvasti meidän ikivanhaa konetta jostain 80-90- lukujen taitteesta.

Myös se miten eri ihmisiä täällä kohdellaan on pistänyt silmään. Esimerkiksi Ms. Mallikia kutsutaan aina nimellä Dr. Mallik ja esimerkiksi kun kysyin voinko saada kopion passistani hän soitti viereiseen huoneeseen, josta tuli henkilö ottamaan kopion passistani koneella, joka on n. 5 metrin päässä siitä missä minä tai Dr. Mallik istumme. Lisäksi Mallikilla on oma autonkuljettaja, joka mm. odotteli pari tuntia jossain kun me kävimme ensimmäisinä päivinä ostoksilla Mallikin kanssa. Myös meillä vaikuttaisi olevan jokin erityisasema täällä. Meille tuodaan jokapäivä aamupala meidän tiloihin, meidän huoneet siivotaan ja lakanat pestään meidän puolesta. Tiskejäkään emme tiskaa itse. Kun menemme luokkaan missä on nuoria kaikki ponkaisevat ylös ja lausuvat yhteen ääneen "Good morning sir " tai "Good morning Ma'am!. Tälläiseen tottuminen on vaatinut aika paljon ja kyllä se edelleen välillä vaivaa kun aamulla herää siihen, että kuulee "Hassu-sedän" äänen "Good morning" ja sitten on pöydällä Times of India ja banaanit kaikille ja leipää ja voita.

Uutisissa kerrottiin myös, että Kolkata tunnetaan rennosta asenteestaan ja että tämä on ilmeisesti Intian mittapuulla melko leppoisa kaupunki. Samaa sanoi yksi amerikkalainen vapaaehtoinen, joka palasi juuri kiertelemästä Intiaa. Totesi toki myös perään "Mä olen tosin Kaliforniasta ja ei tää kyllä vielä mun mielestä kovin leppoisaa ole."