Vähän erilaista

No niin. Täällä on nyt sitten kulunut muutaman päivää. Tänä aamuna heräsin niin korppi oli tunkemassa keittiöömme, jossa ei siis ole kunnon ikkunaa. Ulkona ukkostaa ensimmäistä kertaa oikein kunnolla ja luokka missä meidän piti olla seuraamassa oli kadonnut, joten nyt on hyvä aika kirjoittaa vähän. Viisi päivää sitten startattiin liikkeelle ja paljon on ehtinyt tapahtua.

Matka tänne Kolkataan itsessäänhän kesti kotiovelta uudelle kotiovelle sen kevyet 30 tuntia, jonka aikana ei mitenkään merkittäviä aikoja nukuttu. Lentohan siis lähti Helsingistä Amsterdamiin 6.25 aamulla, eli kentällä oli oltava jo neljän jäljestä. Amsterdamista jatkoimme matkaa Delhiin. Tähän asti matka sujui varsin mukavasti ja varsinkin jälkimmäinen lento oli varsin miellyttävä kiitos KLM:n viihdelaitteiston, itsehän katsoin mm. American Pie reunionin ja Men In Black kolmosen. Delhissä sitten ongelmat alkoivat. Ensinnäkin turvatoimet olivat hyvin kireät ja mm. Reetan täytyi purkaa koko käsimatkatavaransa, koska siellä oli jotain epäilyttävää. Lopputulos pitkän tutkinnan jälkeen oli huulirasva.

Vaihtoaika Delhissä oli kevyt 11 tuntia. Laukkujemme piti mennä suoraan Kolkataan mutta onneksemme tytöt halusivat mennä tarkistamaan jo Delhissä, ettei ne jää sitten sinne. Siellähän ne pyöri iloisesti hihnalla kun mentiin katsomaan. Napattiin laukut mukaan ja tästä vasta ilo alkoi. Meidät ohjattiin suoraan lasiseen odotuskoppiin, missä oli rajavartiolaitos ovilla vahtimassa. Delhissä meidän täytyi tehdä uusi lähtöselvitys ja lasikopista pääsi eteenpäin vasta kolme tuntia ennen koneenlähtöä, joten 8 tunnin odottelu oli edessä. Vaihtoehdot olivat lasikoppi missä oli penkkejä tai saapuvien aula missä oli ruokapaikkoja ja vessat. Itsehän tötöilin vessamatkalla ja onnistuin menemään henkilökunnan hissiin. kun ovet avatuivat oli edessä ovi ja toisella puolella laudoitus. Yritin mennä takaisin ylös niin hissi jäi jumiin ja valot sammuivat. Niinpä päätin mennä ovesta sisään ja kysyä missä olen ja kiltit lentokentän vartija ohjasivat minut vessaan. Syykin tiukkoihin turvatoimiin selvisi, olihan 9/11 muistopäivä ja samalla aikaa tasan vuosi Delhin kentälle tehdystä tuhoisasta terrori-iskusta.

Tuskaisan lentokenttähengailun jälkeen pääsimme viimein Kolkatan koneeseen ja itse ainakin nukahdin enne kuin kone käynnistyi ja heräsin kun pyörät osuivat maahan eli pari tuntia tuli nukuttua. Kolkata olikin aivan toisenlainen maailma. Ensmmäisenä vastaan tuli kyykkyvessa, jossa ei ole käsipaperia vaan astia johon voi laskea vettä, josta voi sitten käsillä huljutella itsensä puhtaaksi. Tai siis vasemmalla kädellä koska oikealla syödään.

Matkalta lentokentältä IPER:lle

IPER:in henkilökunta oli meitä vastassa kentällä, löysimme heidät helposti ja menimme kaaoksessa kerjäläisjoukun saattelemana autolle, joka oli 60-luvun pikkukoppero, jonne ahdoimme kammamme ja itsemme takapenkille, jossa ei esimerkiksi ollut turvavöitä. Ja voi pyhälehmä mikä liikenne. Kaistoista ei tietoakaan, kaikilla tökötti kokoajan pohjassa, autot puikkelehtivat minne haluavat ja parikertaa saattoi matkan aikana jännäkakka tulla housuun. Myös ulkopuolinen elämä tienvarsilla oli kyllä aika järkyttävää. Jätettä, hökkelikyliä, lehmiä kulkukoiria, kuihtuneita ihmisiä, kaikki sulassa sovussa. En edes pahimmissa haaveissa kuvitellut ihan tällaista. Lian ja jätteen määrä olivat aivan älyttömiä ja kaikenlaista eläintä vilisteli tienvarressa.

Mun huone, kuva on nyt väärinpäin mutta ei mahda

Pääsimme kuitenkin turvallisesti kämpille ja saimme kaksihuonetta IPER:in yläkerrasta. Tytöt saivat oman huoneen ja minä oman. Sängyt olivat kovat kuin kivet, keittiössä meni pari torakkaa, suihku näytti aika rajulta. Kaksi vessa kuitenkin löytyi, reikä ja “normaali” vessa. pienen totuttelun jälkeen kämppä tuntui kuitenkin ihan mukiinmenevältä. Tuulettimet ja kaikki huoneissa, mikä tuntuu yllättävän mukavalta tässä ilmastossa (+30 ja mielettömän kosteaa). On myös huomioin arvoista, että täällä jokaiseen sähköpistokkeeseen on oma katkaisijansa joka pitää aina laittaa päälle jos haluaa, että tulee virtaa. Tällä hetkellä on vielä aina vähän arvailua että mikä kymmenestä namiskasta toimii mihinkin laitteeseen.

Lähdettiin illasta syömään ja ostoksille läheiseen South City ostoskeskukseen, joka oli täysin länsimainen ostoskeskus, verrattavissa vaikka Selloon. Ruoaksi otimme Kiinalais-intialaista ruokaa, joka oli varsin mahtavan makuista. Aika paljon muutenkin tuntuu ruoka koostuvan täällä Kolkatassa kiinalaiseen keittiöön intialaisilla erikoisuuksilla. Kesken ruokailumme ms. Mallik laittoi tekstarin Reetalle ja kysyi näkisimmekö hänet siellä ja hänen autonkuljettaja ajoikin lopulta meidät kotiin.

Keskiviikko meni lepäillessä ja totutellessa. Aamulla oli kuitenkin käynnissä pieni leivänpaahto-operaatio. Latoin leipiä paahtimeen ja tehon kakkoselle hetken päästä paahdin savutti varsin runsaasti ja ainoa keino saada leivät ulos oli katkaista paahtimen pistokkeen virta napista. Tämä paljastui lopulta myös ainoaksi tavaksi ottaa leivät ulos paahtimesta. Illalla ms. Mallik vei meidät basaarityyliselle ostarille ostamaan vaatteita. Oli ilmeisesti huomannut paljonki hikoilemme suomalaisissa vaatteissamme (paita kokoajan märkänä). Mukaan tarttuikin itselleni intialaiset housut ja ja intialainen paita, sekä flipflopit. Näistä maksoin hurjat 750rupiaa eli n. 11e yhteensä. Tytöille tarttui perinteiset intialaiset naisten puvut.


Torstaina pääsimme sitten tutustumaan opetukseen ja työntekoon ja voi terve miten mielettömiä nämä lapset voivat olla. Tutustuimme yläkerrassa olevaan lasten “suojamajan” lapsiin, sekä yhteen luokkaan, jossa oli oppilaita, jotka eivät opi koulussa kunnolla ja tulevat lisäksi IPER:lle oppimaan. Lapset rakentelivat innoissaan meille paperista erilaisia mielettömiä taideteoksia, kuten hyrriä, penkkejä, lompakoita, kukkia ja kaikkea mahdollista mitä voi keksiä. Lapset myös esittelivät innoissaan tekeleitään ja kirjojaan, joihin olivat opiskelleet. Todella pysäyttävää. He olivat niin iloisia ja innoissaan, ihan sydän suli.

Illalla memimme vielä hankkimaan Vodafonen liittymiä, jotta voimme pitää täällä helpommin yhteyttä. Tämä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Pre-paid liittymän hankkimiseen tarvitsi vanhempien nimiä, passia ja kuusi eri allekirjoitusta ja pari tuntia. Lopputuloksena liittymä ei toimi vieläkään ja huomenna lauantaina menemme yhdessä erään IPER:in työntekijän kanssa selvittelemään asiaa.

Meininki täällä on kyllä koti-Suomeen verrattuna aika kaikella tavalla täysin erilaista. Kadut ovat roskaisia ja likaisia. Ihmisiä on hirveästi, samoin kaikenlaisia ajoneuvoja joilla ei ole mitään liikennesääntöjä. Myöskään suojateitä tai kävelyteitä ei ole, vaan tie on ylitettävä sieltä missä pääsee tai ei pääse. Myös kaikenlaiset eläimet, kuten kulkukoirat, kissa, torakat, lehmät ja rotat kuuluvat katukuvaan. Ainakin tässä IPER:in lähellä ja ilmeisesti muuallakin.

"Kotimme ja työpaikkamme IPER

Vakioruokapaikan olemme löytäneet tien toiselta puolelta. Mayur tarjoaa kiinalaista ja intialaista ruokaa, sieltä saa mukaan reilut annokset hyvää kasvisruokaa ja hintaa on annokselle, joka riittää kahdenpäivän lounaaksi 50 rupialla eli alle eurolla. Ruoka siellä on erittäin hyvää. Kasvisnuudeleita ja kasvisriisiä löytyy monia eri makuja ja kaikki mitä tähän asti kokeiltu on ollut hyviä joskin melko tulisia. Nam.

Kaiken kaikkiaan, jokseenkin tänne alkaa kotiutua. Ensimmäisen yön järkytyksestä on päässyt yli ja vaikka edelleenkin moskiittoverkon sisällä on järkyttävän kuuma ja hiki valuu öisin vaikka tuuletin on täysillä niin esimerkiksi läheisen minareetin huutoon ei enää öisin herää ja hiestä märkänäkin pystyy jo nukkumaan yllättävänkin mukavasti. Ollaan kuitenkin kaikki yhtä mieltä, että elämä Intiassa on ainakin tällä hetkellä mahtavaa.

ps. Kuvia blogiin ei aina välttämättä tule niin paljoa kun on vähän hidas interwebs täällä.

pps. Lapset kutsuvat täällä meitä "Sir" ja "Ma'am", joka tuntuu vähän hassulta