Totaalinen kaaos

Tänään tuntui ensimmäisen kerran, että haluaisi takaisin turvalliseen Suomeen ja turvalliseen hommaan mitä osaa tehdä. Tänään oli siis se päivä kun harjoittelu alkoi käynnistyä kunnolla. Heti kättelyynhän meidät tuupattiin luokkaan, jossa oli n.15 “suojamajassa” asuvaa tyttöä. Ainoa ohjeistus mitä saatiin oli, että täytyy pitää oppitunti. Kun kysyttiin mitä meidän pitäisi opettaa oli vastaus “Ihan mitä haluatte”. Meni itse kullakin hieman sormi suuhun. No, onneksi tässä muutamassa päivässä on kuitenkin tapahtunut kivojakin juttuja ja tästäkin selvittiin.

Autolla kotiin monsuunisateen jälkeen.

Lauantaina käytiin ensin hammaslääkärissä Tohtori Gandhin pakeilla hoidattamassa Reetan lohjennutta hammasta. Kyseessä oli yksityinen hammashoitola, ja paikka oli vähintäänkin Suomen hammaslääkäreiden tasoinen, hinta tosin vähän pienempi. Saimme vihdoinkin myös Intian liittymämme toimimaan kun kävimme Vodafonella uudelleen. Ongelmaksi oli siis muodostunut, että eivät olleet ladanneet meille rahaa vaikka olimme maksaneet. No homma hoitui kädenkäänteessä, joskin liikkeessä ollessamme alkoi pikku monsuunisade. Parin tunnin ajan satoi ja kun lähdimme kuskimme kyydissä kohti kotia oli vettä tiellä n. polviin asti. Kyllä riitti Suomi-pojalla nauramista.

Lauantai oli muutenkin hienopäivä. Minulle paljastui, että meillä näkyy täällä n. 60 televisiokanavaa mm. ESPN, HBO, muutaman leffakanavaa jne. Ollaankin vietetty iltoja sen jälkeen lähinnä television ääressä kun ulkona on melko vähän tekemistä pimeän tultua. Olemme katsoneet täällä mm. Kapteeni Amerikan, Iron Manin ja Tintin sen uusimman. Ensi viikonloppuna tulee Thor. Myös jalkapalloa tulee näköjään kokopäivän. Sunnuntai menikin itselläni melko pitkälti sohvalla makaillessa ja Valioliigaa katsellessa.

Maanantaina olimme päättäneet töiden jälkeen lähteä shoppailemaan samalle basaarille, jonne ms. Mallik meidät viime viikolla vei. Otimme siis taksin, joka maksoi 22 rupiaa eli 30 senttiä (n. kymmenen minuutin matka). Taksikuski yritti vielä ottaa meiltä 50 rupiaa mutta pyysimme kuittia, jossa selvästi luki 22 rupiaa. Närkästyneenä hän sitten suostui hintaan. Itselleni tarttui jälleen yhdet Intialaiset housut ja yksi paita, joka oli kuitenkin erikokoinen kuin myyjä minulle myi. Eli kun tekee ostoksia niin ympärillä häärää 5 myyjää, joilla kaikilla on oma tehtävänsä. `Yksi myy, yksi rahastaa, yksi antaa tuotteen jne. Tässä tilanteessa sitten minullekin tuli lopulta kotiin aivan erikokoinen paita kuin piti tulla. No onneksi Miiu halusi sen paidan, joten sekin meni hyötykäyttöön. Täkäläiset vaatteet ovat mukavasti viileämpiä kuin meidän länsimaalaiset vaatteet ja, jopa minä tunnen niissä oloni suhteellisen mukavaksi täällä 30 asteen lämpötilassa. Tästä syystä täytynee vielä lähipäivänä mennä ostamaan pari täkäläistä paitaa lisää, jottei joka ilta tarvitsisi pyykkiä pestä ja esiintyä aina samoissa vaatteissa.

Muutamia erittäin herkullisia ruokiakin olemme saaneet maistaa. Esimerkiksi eilen syömäni Corn Palak oli aivan mainiota. Kyseessä oli pinaatti maissimuhennos, jota syötiin naan leivän kanssa. Myös Butter Masala on hyvää. Lähipaikastamme Mayorista suosikkini on tähän menennessä ollut Manchurian rice, nam. Ongelmana on kuitenkin välillä varsinkin tytöillä ollut, että ruoassa on vähän turhan paljon potkua. Minulle se kyllä kelpaa, vaikka syödessä saattaa vähän hiki tullakin.

Jalkautuvan työn "luokkahuone"

Maanantaina meille selvisi myös työ mitä me oikeasti teemme. Kaksi kertaa viikossa käymme mukana opettajan kanssa slummissa opettamassa lapsia, jotka ei pääse kouluun esimerkiksi koska heidän täytyy tehdä töitä kotona tai koska ei ole varaa bussiin. Tästä syystä IPER jalkautuu päivittäin slummialueille opettamaan muutamaksi tunniksi ja sinne saa tulla kuka vaan missä vaiheessa vaan. Mutta voi hyvää päivää millaisessa rotankolossa tätä opetusta tehdään. Kesti hetken prosessoida "luokkatilan kurjuutta.Lisäksi meillä on kahtena päivänä opetusta luokalle, jossa on oppilaita jotka eivät opi normaalissa koulussa ja tulevat IPER:lle lisäopetukseen. Meiltä myös odotetaan pientä projektia, jonka teemme yläkerrassa olevan “suojamajan” lasten kanssa. Eli aika pitkälti opetustyötä tulemme täällä tekemään erilaisten ryhmien kanssa. Kuten aikaisemmin sanoin niin meitä ei siis millään tavalla rajoiteta tai opasteta vaan kommentti on ainoastaan: “voitte opettaa mitä haluatte, matematiikkaa, englantia, piirtämistä. Ihan mitä vaan mikä parhaalle tuntuu”. Täytyy vaan ihmetellä paikallista kulttuuria jälleen kerran.

Normaali elämä on kuitenkin täällä lähtenyt ihan hyvin käyntiin, lähiseutuja on alkanut tuntemaan ja kaaottisessa liikenteessä on oppinut liikkumaan jo kohtuullisesti. Mitä nyt toissapäivänä päädyin keskelle risteystä, jossa autoja poukkoili joka suuntaan ja töötit huusivat. Siinä tilanteessa koki ihan tosissaan aitoa kuoleman pelkoa ja hetken aikaa piti sykettä tasailla. Liikenteeseen oman mukavan lisän on tuonut täällä alkanut bussilakko, joka uhkaa levitä myös takseihin torstaina. Tällöin koko kaupungin julkinen liikenne seisoisi. Riidan aiheena on kohtuuton bensan hinnan kohotus. Maksaa korotuksen jälkeen 5 rupiaa litra eli n 7. senttiä. Saa nähdä ollaanko me siis ensi viikonloppu ihan kotioloissa kun ei välttämättä päästä minnekään.Myös Reetan vaalea hiusten väri on aiheuttanut hilpeitä hetkiä. Esimerkiksi tänään kun haettiin slummin lapsia kouluun pari n. 20 vuotiasta sonnia kuolasi oikein näkyvästi Reetaa. Totesin vain Reetalle siinä tilanteessa, että pojat tarvitsis ämpärin allensa kun kuolaa valuu niin paljon.

Maanantaina oli katukuvaan ilmestynyt myös paljon jonkun hindujumalan alttareita, joissa poltetaan jotain kamaa ja musiikki ja melu pauhaa koko yön. Myös autot olivat täysin koristeltuja yhtäkkiä. Tänään meille selvisi, että kyseessä on Viswakarma puja, jonkin näköinen Viswakarma nimisen jumalan kunniaksi pidetty juhla. Myös meidän kämpän vieressä oli tähän liittyvä alttari. Kaupunki muuttui, jo tästä juhlasta huomattavasti elävämmäksi ja värimaailman loisto oli huumaava. Saa nähdä millaista on kuukauden päästä kun käynnistyy Kolkatan vuoden isoin juhla Durga puja.

Keittiömme on luksusta näissä oloissa

Kokonaisuudessa viihdytään edelleen oikein hyvin täällä Kolkatassa, joka saattuu tämän päivän lehden tietojen mukaan olemaan Intian köyhin suurkaupunki. Täällä köyhä tienaa ainoastaan 25 rupiaa päivässä kun maan keskiarvo köyhälle on 32 rupiaa päivä. Siitä voi sitten jokainen miettiä, että kuukausi tienestit on täällä köyhillä melko pienet, köyhä tienaa täällä n. 15 euroa kuussa. Saman uutisen mukaan Kolkatassa asuu n. 95000 koditonta. Työtä täällä siis ainakin riittää.