Vuoristoilmaa ja maisemia

Tiistaina koitti sitten odotettu lähtö Darjeelingiin. Napattiin taksi hyvissäajoin IPER:ltä, koska täällä ei pysty kovinkaan tarkkaan arvioimaan kauanko matka minnekin kestää ja suunnattiin kohti Howrahin juna-asemaa. Asemalla, joka oli aivan valtavan täynnä ihmisiä oltiinkin sitten 3 tuntia ennen junan lähtöä, käytiin syömässä ja etsittiin rauhaisa nurkkaus, johon asetuimme odottelemaan ja pelaamaan Upwords sanapeliä. Tämä pelikerta olikin aivan erityinen sillä hetken pelattuamme alkoi meille kertyä yleisöä. Osa Intialaisista katsojistamme ihan ilmeisesti normaalisti istui meidän piiriin ja alkoi silmä kovana seuraamaan jännittävää kamppailuamme. Parhaimillaan katsojia oli samaanaikaan 11.

Puoli viiden aikaan kapusimme junaan, joka oli aivan valtavan pitkä. Junassa oli pieniä loosseja, joissa oli 6 petiä. Molemmin puolin kolme pinossa. Tai siis alkuun yksi mutta sänkyjä pystyi nostamaan kattoon kiinni kahdella vaijerilla, jonka varassa sitten killuttiin koko yö, minä ylimmässä.

Junamatka kesti sen 13 tuntia mutta oli kuitenkin kohtuullisen mukava ilmastoidussa vaunussamme, jossa oli jopa peitot ja tyynyt ja kaikki. Välillä erinäisten myyntimiesten äänet häiritsivät, kaupustelivat kuka mitäkin, mutta loppujen viimeksi yö intialaisessa junassa meni yllättävänkin mukavasti.

Kello 6.30 aamulla saavuimme New Jalpaigurin juna-asemalle jossa hyppäsimme pois tarkoituksena ottaa taksi Darjeelingiin. Asemalta ulottautuessamme iski taksikuskit kimppuumme kuin herhiläiset. Darjeelingiin tarjoutui monenlaista kyytiä jaetusta jeepistä (900 rupiaa) omaan taksiin (2000-5500 rupiaa). Nappasimmekin pienen väännön jälkeen itsellemme oman taksin 2000 rupialla eli n. 30 eurolla ja matka pääsi jatkumaan. Kuski lähti ajamaan tietä, jossa oli ollut asfaltti ehkä 30 vuotta sitten, nyt vain muisto enää, pomppuinen sellainen. Pomppuinen tie jatkui kokoajan ylöspäin ja ylöspäin niin, että lopulta mutkiteltiin mielettömän kapealla serpentiinitiellä, joka oli aivan kamalassa kunnossa (ihme että auto kesti) rotkon reunalla. Välillä hyppäsi sydän kurkkuun kun käytiin niin lähellä rotkon reunaa ettei ihminen olisi enää mahtunut seisomaan auton ja rotkon välissä. Turvakaiteitahan täällä ei ole kuten ei turvavöitäkään autoissa.

Teeviljelmiä matkalla Darjeelingiin

Taksimatka kesti yhteensä n. 3 tuntia. Tänä aikana näimme t-viljelmiä, upeita vuoristomaisemia ja Intialaista vuoristo-maalaiselämää. Myös muutama apina seisoskeli tiellä tai roikkui puissa siellä täällä. Lopulta kuitenkin pääsimme turvallisesti ja huojentuneesti majapaikkaamme Hotel Sterling resortiin. Hotellissa meitä odotti kuitenkin seuraava ongelma. Huoneemme oli kuulemma varattu vain kahdelle. Sanoin, että on se kolmelle ja kysyin lupaa käyttää heidän nettiään. Sähköpostista kaivettu varausvahvitus osoittikin, että 3 henkilöä kuuluisi olla ja tuli kovat pahoittelut ja ylimääräinen patja ilmestyi huoneeseemme. Ensimmäisenä Darjeelingissa suuntasimme aamupallalle hotellimme ravintolaan ja sekin oli kokemus. Masala munakasta, Idlyä, sekä monia muita intialaisia tuotteita mistä ei ollut hajuakaan mitä ne on. Kaikkia kokeilin totta kai, osa ei ollut hyvää osa oli hyvää. Jännittävää ainakin oli.

Tälläisenä Darjeeling levisi meille
kävellessä hotellilta kaupungille

Pienen levon jälkeen oli aika lähteä tutustumaan Darjeelingiin, joka on siis n. 100000 asukkaan vuoristokylä Himalajan vuoristossa Länsi-Bengalissa Intiassa. Olimme myös niin korkealla, että oli melko kylmä. Länkkärivaattet täytyi kaivaa rinkasta päälle jo päivällä, housut ja huppari nimittäin. Illasta tarvitsikin sitten jo pipoa ja takkkiakin. Darjeeling on kuuluisa tee-viljelmistään, sekä Brittivallan aikaisena rikkaiden lomakohteena. Meidän hotellimme sijaitsi n. 7 kilometriä darjeelingista. Ensimmäinen päivä menikin lepäillessä ja lähimaastoa tutkiessa mutta seuraavana päivänä päätimmekin heti alkuun kävellä kaupunkiin. Päivä kului mukavasti kävellessä sinne ja sen jälkeen kaupunkiin ja sen lukuisiin teekauppoihin ja teehuoneisiin tutustuessa. Illansuussa päätimme kokeilla Tiibetiläistä keittiötä ennen kuin nappasimme taksin takaisin hotellillemme. Momot ja tiibetiläiset nuudelit maistuivatkin aivan loistavilta.

Illalla täytyikin mennä aikaisin nukkumaan sillä seuraavana aamuna oli herätys klo 3.30 ja lähtö Tiger Hillille katsomaan himalajan vuoria ja auringonnosua. Väkeä oli valtavasti ja odotellessa meinasi väenpaljous alkaa ahdistamaan mutta kun aurinko nousi niin voi terve. Kun taivas alkoi ihan hieman haaleta totesin Miiulle, että taivas on pilvessä. Ihan hetkeä myöhemmin Miiu vastasi minulle “Matti noi valkoiset tuolla kaukana taivaalla ei ole pilviä vaan vuoren huippuja!” ja voi terve! Hetken päästä tästä kuului myös yleisöstä "kohahdus" kun aurinko päätti näyttää ensi säteensä ja nousi pikkuhiljaa jostain mäkien takaa valaisten valtavat vuoret kokonaan valko/kultaisiksi. Oli aika päräyttävä näky. Tiger Hillillä havaittiin jälleen se miten ihmeellisiä me ilmeisesti olemme täälläpäin maailmaa kun katselin korokkeelta vuoria ja joku koputti olkapäähän. Vaistomaisesti sanoin anteeksi ja väistin, jotta koputtajakin pääsee korokkeelle katsomaan mutta tämä totesikin vain minulle “ei, ei kun voinko ottaa teistä kuvan niin, että vuoret ovat taustalla?” No totta kai hän voi ottaa mutta on se nyt vähän kumma jos haluaa mut, täysin vieraan henkilöön kuvaan Himalajan huippujen kanssa. Mutta ei kai siinä.

Siellä niitä korkeita vuoria siintää...

Darjeelingin katukuvaa

Viimeinen kokonainen päivä kierreltiin darjeelingia ja käveltiin kapeilla kauppakaduilla käyden kauppaa erinäisistä tuotteista paikallisten kauppiaiden kanssa. Välillä ei todellakaan ollut hajuakaan mitä meille yritettiin kaupata. Parhaita myyntituotteita näillä kapeilla kujilla olevilla kojuilla olivat uskomattoman villit toinentoistaan villimmät kopiot brändeistä kuten nike, adidas, puma ja angry birds. Varsin mielenkiintoinen oli myös jonkun ison eläimen ruho, joka oli ilmeisesti lihakauppiaalla myynnissä. Takaisin hotellille mennessä saimme kokea myös darjeelingin mielenkiintoisen ominaisuuden, nimittäin sen ettei kukaan voi tietää kuka on taksikuski ja kuka ei. Mekin päädyimme lopulta jonkun kaverin kyytiin joka popitti täysillä länsimaista jumputus musaa ja lauloi lähes tahdissa hirveällä äänellään. Matkan kohokohta oli kun hän pysäytti autonsa koska hänen sisko tulee kyytiin. Kun ovi avautui tuli sisään kiinalainen nainen, johon kuski totesi “Ooh she is chinese, this is my "chinese sister”. Mitään hajua kuka tuli kyytiin mutta oli pari kilometriä kyydissä ja antoi kuskillemme pienen viinapullon. Kuski huusi iloissaan ja ajeli pumputuksen tahdittama ja omaa lauluaan jatkaen ja huuteli kaikille ohikulkijoille jotakin mitä emme ymmärtäneet. Lopulta kuitenkin pääsimme aivan turvallisesti perille ja kiitimme kuskia ehdottomasti hauskimmasta taksimatkasta mitä olemme kokeneet.

Taustalla hotellimme viereinen
Buddhalais-temppeli

Mielenkiintoista oli Darjeelingissa oli myös selvä uskonnollisen suuntautumisen muuttuminen. Buddhalaistemppeleitä oli Darjeelingissa joka kulmalla, yksi myös aivan meidän hotellin kulmalla. Buddhalaismunkit kaupungilla oli täysin yleinen näky. Toisaalta sitten taas minareetin pauhu oli muisto vain Kolkatasta. Muslimit olivat siis vaihtuneet Buddhalaisiin. Myös Kristittyjä vaikutti olevan enemmän kuin Kolkatassa. Ainakin turisti jeepeistä loistavista tarroista päätellen. Myös varmaan osittain uskontojen vaikutuksesta mytta myös vahvasta Tiibetiläisen kulttuurin vaikutuksesta oli Darjeelingin jotenkin melko lailla myös kulttuurillisesti eri tuntuinen. Myös ihmiset näyttivät erilaisilta. Ihmisten kasvojen piirteissä oli enemmän Mongolialaisia piirteitä.

Lopulta lauantai aamuna oli aika lähteä takaisin ensin kohti New jalpaiguria ja sieltä sitten taas yöjunalla kohti Kolkataa ja kotia. Hotellimme hommasi meille auton (tarkistivat ainakin 10 kertaa moneltako oli lähtö ja millainen auto) ja suosittelivat, että kannattaa pyytää kuskia kiertämään joidenkin tee-viljelmien kautta. Todentotta tämä kannatti. Kuski ajoi meidät uskomattoman vaihtelevia maisemia pitkin takaisin New jalapaiguriin. Oli viidakkoa, teeviljelmää, vuorimaisemaa, savannia ja pikku kylää. Vaikka matka kestikin tunnin pidempään kuin tullessa oli tämä sen arvoista, kuski myös nimittäin pysähtyi aina kun pyysimme ja saimme tallailla hetken ympäriinsä erilaisissa paikoissa.

New jalpaigurissa oli taas muutaman tuntia ennen junan lähtöä, jossa meillä olisi tällä kertaa paikat huonomassa ei ilmastoidussa luokassa. Junaan hypätessä jännittikin, että mihin sitä joutuu mutta ei se ollutkaan merkittävästi huonompi vaihtoehto. Tosin, ei ollut verhoa “kabinetin” edessä, ei lakanoita, ei ikkunoita (korvasi ilmastoinnin), josta syystä melu oli kohtalainen ja pari torakkaa ja muita eläimiä matkusti kanssamme. Mutta kyllä siinäkin luokassa matkustamaan pystyi. Varsinkin kun saimme mukavaa seuraa nuoresta Bangladeshlaisesta kaverista, joka oli matkustamassa Intiassa ja myöhemmin myös paikallisesta perheestä. N. puolenyön aikaan keskustelu ajautui perheen isän kanssa meidän opiskelualaamme ja vammaispalveluihin Intiassa ja Suomessa. Mies aloitti keskustelun mukavasti “olette varmaan huomanneet, että tyttäreni on vammainen.” Vähän oli vaikea keskustelun aloitus. No ei siinä, mies oli kovasti kiinnostunut suomalaisesta vammaispalvelusta ja kertoi meille miten asiat ei Intiassa toimi ollenkaan ja juttelimme aiheesta melko pitkäänkin. Lopulta paluumatka sujua rattoisasti 2 tunnin unilta ja kun hyppäsimme Sealdahin asemalla Kolkatassa taksiin ja pääsimme kotiin olikin meikä poika sitten aika puhki. Suihkun kautta “päiväunille” klo 9 aamulla. Yllättävää sanoa, että on mukava olla taas melun ja saasteen keskellä Kolkatassa. Tuntuu lähes kotoisalta.

Ps. Pahoittelut taas kuvien vähäisyydestä, on ollut netin kanssa taas taistelemista ja hermo ei kestä.